perjantai 24. huhtikuuta 2015

Varastokertomuksia: Tutkijalle vähän päänvaivaa - saksankielistä tekstiä ja iso määrä japanilaisia nimikirjoituksia

Urheilumuseossa digitoidaan alituisesti kokoelmia. Uusimpana digitoinnin muotona mukaan on tullut 3D-skannaus. Mukana 3D-skannauksissa oli 1930-luvulla valmistettu Oy Urheilutarpeita Ab Karhun kiekko. Kyseinen koivuinen kiekko on edelleen loistokunnossa. Se näyttää siltä, ettei sitä ole juurikaan heitetty. Lakkaus kiiltää ja leimat ovat nähtävillä. Metallikehikossa ei ole vikoja. Erikoista kiekossa on lähinnä se, että siihen on kirjoitettu saksankielistä tekstiä molemmin puolin. Lisäksi toiselta puolelta kiekkoa paljastuu merkittävä määrä japanilaisia nimikirjoituksia. Mitä ihmettä?

Kiekossa lukee:

”An Herrn J.Tossavainen zum andenken von Japanischer Studentmannschaft Jüli 1935”



Vapaasti suomennettuna tekstissä todetaan "Kiitollisuudella Herra J. Tossavaiselle japanilaiselta opiskelijajoukkueelta heinäkuussa 1935."

Kun katsoin kiekon luettelointitietoja, en huomannu merkintää kuka oli J. Tossavainen, ja ketä nämä japanilaiset henkilöt, joiden nimikirjoituksia kiekossa oli runsain mitoin, oikein olivat. Ja mikä heitä oikein yhdisti kesällä 1935?

J. Tossavaisen henkilöllisyys oli helppo homma sinänsä, koska kollegani osasi yhdistää hänen heti Jussi Tossavaiseen, stadionin pitkäaikaiseen isännöitsijään. Tehtäväksi jäi vain varmistaa, että kyseinen mies oli jotenkin mukana heinäkuussa 1935 kun japanilaiset urheilijat kisasivat Suomessa. 

Kun viisitoista japanilaisurheilijaa ja heidän taustajoukonsa saapuivat Helsinkiin 20.7.1935, viidentoista matkapäivän jälkeen, oli joukko uteliaita suomalaisia heitä vastassa. Jo samana päivänä japanilaiset lähtivät Eläintarhan kentälle harjoittelemaan HKV:n kutsusta. Paikalle oli saapunut maineikkaita suomalaisia urheilumiehiä, mm. Lauri Lehtinen, Kalevi Kotkas, Gunnar Höckert ja valmentaja Armas Valste. Mukana oli myös Jussi Tossavainen, joka toimi harjoituksissa pikajuoksijoiden lähettäjänä. BINGO!

(Suomen Urheilulehti 22.7.1935)
Japanilaisten yliopistourheilijoiden oli tarkoitus kilpailla Suomessa eri paikkakunnilla suomalaisia urheilijoita vastaan. Myöhemmin Suomessa oli määrä myös ottaa mittaa yhdysvaltalaisista urheilijoista, joista kuusi saapui japanilaisten vanavedessä Helsinkiin 23.7. Joukossa oli pääasiassa heittäjiä, hyppääjiä ja pikajuoksijoita, samoin kuin Japanin joukkueessa. 

Japanilaiset kävivät haastamassa suomalaiset Kuusankoskella, Kuopiossa ja Vaasassa. (Suomen Urheilulehti 29.7.1935) 

Eläintarhan kenttä kelpasi yhdysvaltalaisille (Suomen Urheilulehti 25.7.1935)


Varsinaiset Suomi-USA-Japani-ottelupäivät järjestettiin Helsingissä 25.–26.7.1935. (Suomen Urheilulehti 25.7.1935)
Päähuomio ja jännityksen kohde Suomen kisoissa oli tietenkin se, ketkä olivat todennäköisiä olympiamitalisteja seuraavana vuonna Berliinissä. Yhdysvaltalaisten pienestä joukkueesta kiekonheittäjä Gordon Dunn voittikin olympiahopeaa ja Marc Robinson puolestaan nappasi hopeaa 200m:n juoksussa. Kun palataan takaisin Karhun valmistamaan kiekkoon, huomataan nimikirjoitusten joukosta ainakin Berliinin 1936 olympiakulta- ja pronssimitalisti Naoto Tajiman nimikirjoitus. Kultaa hän voitti kolmiloikassa ja pronssia pituushypyssä. Myös Masao Haradan nimikirjoitus löytyy kiekosta. Hän voitti 1936 olympiahopeaa kolmiloikassa.

Jussi Tossavainen luultavammin sai kiekon Japanin joukkueen valmentajalta Mikio Odanilta, joka osasi saksaa. Jussin kielitaidosta ei ole tietoa, mutta ilmeisen hyvän vaikutuksen hän hymyileviin japanilaisiin kuitenkin jätti. Kiekko tuskin kuului alunperin japanilaisille, koska siitä löytyy Suomen Urheiluliiton merkki.  

Tämän kiekon ympärille siis kietoutuu mielenkiintoinen tarina, josta saisi varmasti vielä lisääkin kerrottavaa, jos sukeltaisi syvemmälle Suomen kesään vuonna 1935.

Riikka Aminoff

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Penkkimurheilu-näyttely korvaa Rautavaaran

Urheilumuseossa avautuu tänään Reissumies-näyttelyn tilalla uusi vaihtuva näyttely Penkkimurheilu. Penkkimurheilu-näyttelyssä käydään lävitse kokemuksellisesti 1900-luvun jälkipuoliskon ja viimeisten vuosikymmenten traagisimmat penkkiurheiluhetket.
- Reissumies-näyttely oli niin suosittu, että sen on nähnyt varmasti jo puoli Suomea. Loppupuolisko jää nyt sitten ilman. Aina ei vain voi voittaa, kiteytti Urheilumuseon tiedottaja Henriikka Heikinheimo.
Uudessa vaihtuvassa näyttelyssä pääsee kokeilemaan television heittämistä ikkuna-aukosta Juha Miedon hävitessä sadasosasekunnin. Itkumuuriksi nimetylle seinämälle on listattu kaikki Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaajat arvokisakarsinnoista. Seinän päättää sähköjohtoon lentäneestä Bubi-huuhkajasta tehty pörröinen näköispatsas, jonka kanssa voi ottaa selfien.
- Meillä oli suuria haasteita saada koottua tarpeeksi paljon vanhoja kuvaputkitelevisioita. Nykyäänhän pettymyksen hetkellä paiskotaan keveitä taulutelevisioita. Kokeilepa nostaa nelikymmenkiloista televisiota – se vasta on liikuntaa, Heikinheimo jatkoi.
Penkkimurheilu-näyttelyyn kuuluu luonnollisena osana ”kyllä ennen oli paremmin” -videoseinä. Seinälle jokainen penkkiurheilija voi jättää tervehdyksenä nykyurheilijoille siitä, kuinka ennen kyllä menestyttiin. Ei selitelty suksen luistolla tai heikosti sopivalla alustalla, eihän sellaista edes ollut. Virén voitti vaikka kaatui.
Lahden 2001 -vuoden dopingskandaaliin liittyvä lääkärinlaukku on vakituisesti esillä perusnäyttelyssä. Tästä syystä Lahden flopista muistuttaa päivä päivältä pyörivä iltapäivälehden lööppijulisteista kerätty mainosseinä.
- Silloin ei ehkä tajuttu, että näillä lööppijulisteilla olisi näinkin tärkeää käyttöä. Henkilökuntamme keräsi ne lähimmältä R-kioskilta talteen silloin 2001. Kyllä näitä varsin murheissaan katselee, Heikinheimo päätti ääni väristen.



Kansainvälisessä osiossa Manchester United -fanina tunnettu johtaja Pekka Honkanen pitää monologia päivästä, jolloin David Beckham siirtyi pois Unitedista. Tasapainoa tilalle tuo yleisurheilun MM-kisojen maskotti, joka törmäilee näyttelykävijöihin.
Penkkimurheilu-näyttely on avoinna joka päivä keskiviikosta 1.4. klo 13 alkaen.

--

Huom! Aprillipilaa :)

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Antti O. Arponen 1950–2015





Urheilukirjoittaja, urheilumies, toimelias ihminen ja ystävä on poissa. Urheilumuseon hoitajana 1977–79 toiminut ja pitkän työuran toimittajana tehnyt Antti O. Arponen menehtyi vakavaan sairauteen 30.3.2015.

Antin elämäntyö näkyy suomalaisessa urheilukirjallisuudessa enemmän kuin hyllymetrin mittaisena. Valtaisa määrä urheilutekstiä syntyi lisäksi toimittajana viidellä vuosikymmenellä. Antti jää mieliimme miehenä, joka oli valmis tarttumaan toimeen, kun tarvittiin kirjalle tekijöitä ja järjestötoimintaan aktiivisia puuhaajia. Hän oli karjalaisella luontevuudella valmis jakamaan tietomäärästään, joka etenkin urheilusta tiedettiin valtaisaksi.

Vuoden urheilukirja -palkintoa Antti oli voittamassa kahdesti, vuonna 1996 Urheilu 2000 -kirjasarjan toimituskunnassa sekä vuonna 2006 yhtenä kirjoittajana Suomen yleisurheilun satavuotishistoriassa Suomi voittoon – kansa liikkumaan. Helmikuussa 2015 Antti O. Arposelle myönnettiin Suomen Urheilumuseosäätiön kunniakirja pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen urheilukirjallisuuden parhaaksi.

Kaikkiaan Antti laski kirjoittaneensa 58 urheilukirjaa. Lisäksi hän oli kirjoittamassa 14 tietokirjaa, jotka eivät liittyneet urheiluun. Kirjailijan ura alkoi Anjalan liiton seurahistoriikista 1972, ja viimeistä omaa kirjaansa Antti oli julkistamassa nyt maaliskuussa Salibandykirjan ilmestyessä. Hänen kirjoittamaansa tekstiä tullaan vielä painamaan parhaillaan työn alla olevissa teoksissa.

Henkilökohtaisesti jään kaipaamaan erityisesti hetkiä, jolloin Antti istui Urheilukirjastossa selaten vanhoja urheilulehtien vuosikertoja ja muistellen samalla kokemaansa tai tutkimaansa. Aiheina olivat erityisesti suomalainen urheiluelämä, sotahistoria ja mediamaailma. Mielessä säilyy myönteinen, perushumaani ja humoristinen keskustelutyylisi, Antti.

Matti Hintikka

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Laulelman mestari herkistää

Tapio Rautavaarasta oli moneksi: hän oli olympiavoittaja, maailmanmestari, elokuvatähti ja rakastettu laulaja. Urheilumuseon Reissumies-näyttelyä varten pääsin tutustumaan Rautavaaran musiikkiin. Tunsin kyllä ennestään monia hänen klassikkokappaleitaan, mutta en ollut kuunnellut niitä sitten lapsuusvuosien. Nyt kuuntelin – ja suorastaan herkistyin.

Tapio Rautavaara tulkitsee lauluissaan suomalaista mielenlaatua. Hilpeys ja melankolia soivat rinnakkain hänen persoonallisessa äänessään. Mollivoittoisten sävelmien haikeus herkistää, mutta taustalla on aina toiveikkuus. Peter von Bagh osasi taitavana sanankäyttäjänä pukea tuon Rautavaaran herättämän tunteen sanoiksi: ”Mielenrauha ja epäily, tieto ihmisen ristiriidoista ja suvaitsevaisuus, ei vivahteeton optimismi, vaan hienoisen surumielen sävyttämä toivo – nämä olivat Tapio Rautavaaran ominaisuuksia kansakunnan seremoniamestarina. (- -) Hänen katseessaan ja äänessään on vavahduttavaa viattomuutta sekä maailmastamme melkein kadonnutta tunteellisuutta.”

Rautavaara tunnetaan ennen kaikkea Reino Helismaan ikimuistoisten laulujen esittäjänä. Pääosan niistä hän levytti 1940- ja 50-lukujen taitteessa. Näitä olivat muun muassa Päivänsäde ja menninkäinen, Reissumies ja kissa, Kulkuri ja joutsen sekä Rakovalkealla.

Myöhemmin Rautavaara levytti monet varhaisimmista lauluistaan uudestaan. Levytyksissä voi kuulla selkeän eron. Ensimmäisissä taltioinneissa esiintyy nuori mies, joka kurkottaa kaihoisasti tulevaisuuteen. Ääniala on kirkas tenori. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin tehdyissä uusintalevytyksissä esiintyy paljon nähnyt ja usein pettynytkin laulaja, joka ei kuitenkaan ole menettänyt alttiuttaan nähdä maailman kauneus. Nyt ääniala on syvä ja lämmin bassobaritoni.

Rautavaara levytti uransa aikana, vuosina 1946–1979, yhteensä 328 laulua. Niistä parisenkymmentä on hänen omia sävellyksiään. Neljään kappaleeseen Rautavaara teki itse sekä sävellyksen että sanoituksen; tunnetuin näistä on Isoisän olkihattu. Klassikoiksi ovat tulleet myös kappaleet Sininen uni, Ontuva Eriksson ja Kulkuriveljeni Jan.  Rautavaara totesi eräässä haastattelussa, että lauluja ei tarvitse tehdä monta, mutta ne jotka tekee, on tehtävä tosissaan. Niin hän myös teki.

Tapio Rautavaaran sävellykset ovat laulelmia. Kappaleissa on rauhallinen tempo, ja mollisävellaji korostaa niiden tunteellisuutta ja vilpittömyyttä. Rautavaara ei nuotittanut laulujaan itse, vaan sen tekivät kappaleiden sovittajat, kuten Molli-Jorina tunnettu Georg Malmstén. Oli sanoitus sitten omasta kynästä tai toisen kirjoittama, laulun piti aina sisältää tarina. Mielellään vielä tarina, jonka Rautavaara tunsi omakseen. Tunteellinen tulkinta tuli sellaiseen luonnostaan.

Kitara oli aina Rautavaaran mukana keikoilla. Alkuaikoina taustalla soitti lisäksi kiertueyhtye, mutta 1960-luvulta alkaen jäljellä oli enää mies ja kitara. Soitin oli osittain asiaan kuuluvaa rekvisiittaa. Rautavaara ei ollut kitaristina mikään virtuoosi. Hän otti kitarastaan yksinkertaisia mollisointuja, ja varsin usein molemmat kädet olivat irti kitarasta, kun laulaja tehosti eleillä sanomaansa. Laulu kantoi esitystä, muuta ei tarvittu.

Tapio Rautavaaran suosionvuodet ajoittuivat 1940-luvun lopulta 1960-luvulle. Kuuntelijat äänestivät hänet 1950-luvun alkupuolella kolme kertaa suosituimmaksi radioesiintyjäksi, ja 1960-luvulla hänellä oli useita listamenestyksiä. 1970-luvulla suosio kuitenkin hiipui. Rautavaaran musiikkia soitettiin radiossa harvoin, eikä levymyynti ollut entisenlaista. Uudelleen reissumies nousi suosioon vasta kuolemansa jälkeen. Loppuvuodesta 1979 julkaistu kokoelmalevy 

Reissumiehen taival ylitti tuplaplatinaan oikeuttavan 150 000 kappaleen myynnin rajan. Levy on edelleen kaikkien aikojen 20 myydyimmän kotimaisen albumin joukossa.
Lopuksi vielä kolme linkkiä Rautavaara-taltiointeihin, jotka löytyvät Ylen Elävästä arkistosta. Herkistykää!


Kooste, joka sisältää äänitaltiointeja 1940–50-lukujen taitteesta. Joukossa on sekä Helismaa-klassikkoja että Rautavaaran omia sävellyksiä.


Vuodelta 1963 oleva nauhoitus, jossa Rautavaara ei ainoastaan laula, vaan syvällisesti tulkitsee, J. Alfred Tannerin laulelman Laulu on iloni ja työni.


Rautavaara esiintyy Reino Helismaan muistokonsertissa helmikuussa 1979, vain reilut puoli vuotta ennen kuolemaansa. Erityisen koskettava on kappale Kulkuri ja joutsen. Rautavaaran esityksessä on hänelle tutun surumielisyyden ohella tietynlaista elämänriemua.

Reissumies, Tapio Rautavaaran tarina -näyttely on Urheilumuseossa esillä 25.9.2015 saakka. Näyttelyssä voi sekä kuunnella että laulaa itse Tapio Rautavaaran ikimuistoisia lauluja.

Kaisa Laitinen

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kuvapäiväkirja: Kohti Reissumies-näyttelyä

Tämä on tarina näyttelyn pystyttämisestä 2.-6.3.2015.

Lastennäyttely puretaan alta pois.




Näyttelytilojen valkoiset pinnat saavat dramaatisemman sävyn.


Karaoketilan tapetointi oli tarkkaa puuhaa.


Viimeisetkin teippaustahrat pois lattialta.


Kun ovesta ei mahdu, tuodaan tavarat sisään vaikka ikkunasta.

Rakenteet nousevat.
Karaoketila valmistumassa.
Matto ja sahanpurut... oli imurille hommaa.


Näyttelyn suunnittelijoista toinen, Jari Salo työn touhussa.
Näyttelybanderollin kiinnittämisessä oli tuuliset paikat.


Karaoketila on valmis laulajia varten.


VALMIS! Näyttelytiimi kiittää!



Riikka Aminoff

tiistai 17. helmikuuta 2015

Kaiken takana on isoäiti – messevästi Messistä

Alex de la Iglesia keksi ainakin omasta mielestään kuningasajatuksen: kootaan yhteen argentiinalaisen huippujalkapalloilijan Lionel Messin eri elämänvaiheisiin liittyviä henkilöitä ravintolaillalliselle keskustelemaan urheilutähdestä. Ja leikellään sitten parhaimmista paloista dokkari.



Elokuvan alku on sekava. Nopeaan espanjankieliseen puheenpapatukseen ei oikein ehdi mukaan, vaikka tekstitys on englanniksi. Se vilisee silmissä. Ensin pääosissa ovat Messin opettajat. Heille on jäänyt mieleen pieni poika, joka ei halunnut mitään muuta kuin pelata jalkapalloa.

Samaa vakuuttelevat Messin Rosarion aikaiset lapsuuden ystävät. He muistelevat Lionelin olleen pieni ja ujo. Useammalla on jo yhteys tähteen katkennut, mutta suuri ylpeyden aihe Messi toki edelleen on.

Paikalla olevat Barcelonan pelikaverit kehuvat Messiä estoitta. Eikä kukaan mukaan löydä hänestä mitään kielteistä. Barcelonan ja Argentiinan maajoukkueen valmentajat kehuvat sankaria kilvan.

Pienoinen hämmennys on dokkarin sekaan heitetyt näytellyt kohtaukset Messin lapsuudesta ja nuoruudesta. Pääasiassa tapahtumapaikkana on tietysti futiskenttä. Peleissä Messin joukkue häviää, jos joukkueen ykköspyssyttäjä ei ole mukana. Maaleja syntyy kuin liukuhihnalta ja tyyli on jo hallussa: Messi saa pallon keskialueella. Hän harhauttaa nopeilla käännöksillään kaikki eteensä tulevat pelaajat ja tekee vuorenvarmasti maalin.

Messiä itseä ei elokuvaa varten ole haastateltu. Dokkarin mielenkiintoisinta antia ovat aidot kuvamateriaalit Messin lapsuuden peleistä Argentiinassa. Useita kertoja käytetään lyhyitä pätkiä samasta, Barcelonassa 2000-luvun alussa tehdystä Messin haastattelusta. 

Espanjaan Messit muuttivat, kun kasvuongelmista kärsivä, ikäisiään lyhyempi Lionel, tarvitsi hormonihoitoa, johon köyhällä perheellä ei ollut enää varaa. Argentiinalaiset joukkueet eivät suostuneet hoitoa kustantamaan. Muutto tiesi 13-vuotiaan Lionelin suuren haaveen toteutumista. Rakkaus Barcelonaan syntyi hänen pelatessaan kavereidensa kanssa pleikkarin futispeliä saaden Barcan pelipaidan päälleen.

Isän lisäksi isoäidin merkitystä korostetaan.  Uran alkuvaiheessa se oli jopa isää suurempi. Isoäiti vakuutteli pienelle Lionelille, että hänestä tulee maailman paras pelaaja. Isoäiti seurasi lapsenlapsensa pelejä paikanpäällä innolla. 

Tätä edesmenneen isoäitinsä suurta merkitystä Lionel Messi kunnioittaa nostamalla sormensa kohti taivasta joka kerta tehdessään maalin. Ja noita kertohan riittää.

Dokkari oli aivan viihdyttävää katsottavaa. Tosin kovin myötäkarvaan Messiä käsitellään. Suuria otsikoita aiheuttaneista verosotkuista ei mainita sanaakaan.

Vuonna 2014 valmistunut elokuva Messistä, 93 min, esitettiin tammi-helmikuun vaihteessa kahdesti Helsingin Docpoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla.

Ossi Viita 
 

tiistai 27. tammikuuta 2015

Sattumat ovat urheilun ydintä

Kirjoitus perustuu seuraavaan Tieteen päivillä 8.1.2015 pidettyyn esitykseen:


Urheilussa vallitsee pysyvä jännite sattuman ja sen vaikutusten vähentämispyrkimysten välillä. Urheilu on dramaattista, mutta se ei ole sopupelejä lukuun ottamatta käsikirjoitettua draamaa. Sattumat ja yllätykset pitävät yllä kiinnostusta urheiluun.

Modernin urheilun alkuvaiheissa sattumalla oli suurempi osuus kuin 2010-luvulla. Monet urheilumuodot saivat alkunsa sattumalta, ja ovat kehittyneet yrityksen ja erehdyksen kautta. Kilpailijat olivat harjoitelleet vähemmän, mikä osaltaan ruokki sattumanvaraisuutta.

Urheilijat ovat kautta modernin urheilun historian pyrkineet pienentämään sattuman osuutta suoritukseensa valmennuksen ja ravitsemuksen keinoin. Tuhannet toistot ja harjoitustunnit pienentävät sattumanvaraisuutta. Apunaan urheilijoilla on ollut kokemustietoa ja yhä enemmän tutkimustuloksia.

Sääntöjen avulla pyritään varmistamaan kilpailijoille yhtäläiset menestymismahdollisuudet. Tuomaritoiminta on kuitenkin lukuisissa lajeissa inhimillisistä syistä sattumanvaraista, mikä vaikeuttaa osaltaan tulosten ennakointia. Suoritusolosuhteiden vakioimisella halutaan myös taata kilpailijoille samanlaiset edellytykset tavoitella voittoa.

Globaaliin urheiluun ovat vaikuttaneet paljon luonnonmullistukset, sodat ja poliittiset kriisit. Kansainvälisen olympialiikkeen kehitystä suuntasi ratkaisevasti vuoden 1908 olympiakisojen siirto Roomasta Lontooseen. Kisakaupunki ei olisi todennäköisesti vaihtunut, ellei Vesuvius olisi purkautunut 1906. Italialaiset luopuivat kansallisen katastrofin hetkellä olympiaisännyydestä, johon valmistautuminen oli edennyt vaivalloisesti.

Lontoossa kisat saavuttivat laajaa huomiota ja onnistuivat tapahtumana hyvin. Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen kamppailu yleisurheiluherruudesta kasvatti mediahuomiota. KOK tarvitsi Pariisin ja St. Louisin vaatimattomien olympiakisojen jälkeen onnistumista, jonka se Lontoosta sai.

Hitlerin Saksa sai huippuluokan propagandavaltin Berliiniin olympiakisoista sattumalta. KOK oli ehtinyt myöntää kisat kaupungille jo Weimarin tasavallan aikana. Hitler itse suhtautui kisojen merkitykseen aluksi epäillen, mutta propagandaministeri Joseph Goebbels sai diktaattorin toisiin ajatuksiin.

Neuvostoliiton Afganistanin kommunistihallintoa pönkittänyt väliintulo vuoden 1979 lopussa johti seuraavana vuonna laajaan olympiaboikottiin. Yhdysvallat ja pääosa sen lähimmistä liittolaisista jäi pois Moskovan kesäkisoista. Neljä vuotta myöhemmin Neuvostoliitto liittolaisille kosti boikotoimalla Los Angelesin kisoja. Jo näitä boikotteja ennen lähes kaikki Afrikan maat olivat jääneet pois Montrealin kesäkisoista. Syynä oli uusiseelantilaisen rugbyjoukkueen matka Etelä-Afrikkaan, jonka rotusortohallinnon afrikkalaiset hallitukset halusivat eristää myös kansainvälisestä urheiluelämästä.

Boikottisuma pakotti KOK:n arvioimaan toimintaansa uudelleen. Se haki etäisyyttä kylmän sodan poliittisista leireistä ja solmi uuden liiton liike-elämän kanssa. Amatöörisäännökset saivat samalla väistyä. Toki muuttuneeseen linjaan vaikutti myös kaupallisten ei-olympialajien ja ammattiurheilun saavuttama näkyvyys, johon olympialiikkeen oli reagoitava. Taloudellisesti vahvistuessaan KOK lisäsi joka tapauksessa liikkumavaraansa suhteessa valtioihin.

Urheilukilpailut ja ottelut ovat itsessään täynnä pieniä sattumia, jotka näyttäytyvät usein virheinä. Osa sattumista johtuu esimerkiksi olosuhteista, pelialustasta tai säästä. Suureen osaan sattumia voidaan yrittää vaikuttaa muuttamalla harjoittelua tai taktiikkaa. Näin sattumat suuntaavat osaltaan urheilun kehitystä.

Koventuvan kilpailun on toistuvasti selitetty johtuvan kansallisen ylpeyden ja maallisen mammonan tavoittelusta – toisinaan yhdessä, useimmiten erikseen. Kilpailua on kiihdyttänyt kuitenkin yhtä lailla halu kaventaa sattuman todennäköisyyttä. Tämä urheilusta itsestään nouseva tekijä on jäänyt kilpailun kiristymistä kauhistelevan selittelyn varjoon.

Jouko Kokkonen