21. kesäkuuta 2016

Paavo asui täällä

Lähelle Turun rautatieasemaa, osoitteeseen Jarrumiehenkatu 4, valmistui vuonna 1903 kolme punaista yksikerroksista rivitaloa. Työmies Johan Nurmi osti seitsenhenkiselle perheelleen noin 40 neliömetrin asunnon, jossa oli yksi huone ja keittiö. Pihan perällä sijaitseva päätyhuoneisto oli yhtiön halvin, sillä kamarin ikkunan takana sijaitsivat talojen yhteiset ulkokäymälät. Täällä Paavo Nurmi asui yli 20 vuoden ajan.

Jarrumiehenkatu 4:n talojen ulkoväri on nykyisin vaalea. Rivitalo, jossa Paavo Nurmen pitkäaikainen koti sijaitsee, on ainoa alkuperäinen. Yhtiön kaksi muuta taloa on korvattu samantyylisillä uudisrakennuksilla.

Urheilumuseo vuokrasi asunnon Turun kaupungilta 1.1.2000 alkaen ja sisusti sen 1920-luvun asuun. Työssä käytettiin apuna kahta Nurmen perheen kotialbumissa ollutta kuvaa, toinen keittiöstä ja toinen kamarista. Kuvat ajoittuvat 1920-1930-lukujen taitteeseen eli ajankohtaan, jolloin Paavo Nurmi vielä asui Jarrumiehenkadulla.

Paavo Nurmen sisaret Siiri ja Saara kamarissa 1920-luvulla otetussa kuvassa. Tilaa hallitsevat kaksi päästä vedettävää sänkyä. Vasemmalla on Paavon palkinnoksi saama ompelukone. Seiniä somistavat kehystetyt painokuvat. (Kuva: Nurmen perheen kotialbumi)

Kamari vuonna 2016. Asunnossa on alkuperäinen kakluuni.

Valokuvien lisäksi tietoa kodin sisustuksesta saatiin vuonna 1925 julkaistusta Toivo T. Kailan kirjasta Paavo Nurmi. Elämä, tulokset ja harjoitusmenetelmät, jonka mukaan puuseppäisä oli valmistanut kodin ensimmäiset huonekalut omin käsin. Ne oli korvattu 1920-luvun alkuvuosina ”uusimallisilla salinkaluilla”. Kaila kertoo myös, että Antwerpenin olympialaisten (1920) jälkeen kotiin oli hankittu vesijohto keittiöön, tehtaassa valmistettuja huonekaluja ja sähkövalo. Kotona oli myös ompelukone ja gramofoni, molemmat Paavon voittamia palkintoja. 

Keittiön seinillä on 1920-luvun valokuvassa kamarin tapaan kuviolliset tapetit. (Kuva: Nurmen perheen kotialbumi)

Keittiö 2000-luvulla. Puuliesi on 1920-luvun asussaan. Altaan yhteyteen on asennettu pesupöytä ilmeisesti 1930-luvulla. Myös liesikupu on maalattu myöhemmin.

Urheilumuseo päivitti kotitalon sisustusta ja tietosisältöjä keväällä 2016. Kattoon asennettiin 1920-luvun helmivalaisin, lattioille lisättiin mattoja ja astiakaappiin astioita… Ennen kaikkea asuntoon haluttiin lisätä Paavo Nurmi, kertoa hänestä sekä urheilijana että ihmisenä. Ja tehdä se hienovaraisesti, rikkomatta 1920-luvun tunnelmaa. Näyttelyseinäkkeitä, puhumattakaan digitaalisista sisällöistä, asuntoon ei voinut tuoda. Kamarin pöydällä on nyt ”Nurmen perheen kotialbumi”. Albumin kuvat ja tekstit ovat koonneet ”Paavon sisaret Siiri ja Saara”. He kertovat Paavo Nurmen elämästä ja urheilusaavutuksista, mutta myös kommentoivat Nurmea henkilönä. Välieteisen seinällä on kuvia Paavo Nurmesta 1920-luvun kehyksissä.

Valokuva-albumit ja seinällä olevat kuvat kertovat kotitalon kävijöille Paavo Nurmesta.


Vierailu Paavo Nurmen kotitalossa on aikamatka eiliseen. Kävijät eivät lakkaa hämmästelemästä, kuinka koko perhe on mahtunut elämään niin vaatimattoman kokoisessa asunnossa. Etenkin 1910-luvulla, kun keittiö oli Johan-isän kuoltua vuokrattu toiselle työläisperheelle, ja Nurmen perheen käytössä oli ainoastaan kamari. Asunnon ajanlasku on pysähtynyt 1920-luvulle, jolloin Nurmen urheilumenestys on jo tuonut perheelle kodin sisustuksessakin näkyvää vaurautta. Mielenkiintoista onkin, ettei perhe ole silloinkaan haikaillut isomman asunnon perään. Itse asiassa Nurmen sisaruksia asui vanhassa kotitalossaan aina vuoteen 1960 asti.

Gramofonin kansi on auki. Asunnossa soi vaimeasti 1920-luvun lopun musiikki.

Yleisölle kotitalo on auki joka vuosi Paavo Nurmen syntymäpäivänä 13.6. sekä tänä kesänä myös Paavo Nurmi Festival -viikolla 27.-29.6. ja 2.7.2016 klo 14–17. Tervetuloa!

Paavo Nurmen kotitalosta Urheilumuseon verkkosivuilla
Kotitalon mobiiliopas

Kaisa Laitinen

27. toukokuuta 2016

Laatu korvaa määrän – Suomen Jalkapallomuseon uusi perusnäyttely on auki

Uusittu Suomen Jalkapallomuseo avattiin yleisölle keskiviikkona 25.5.2016. Museo sijaitsee entisellä paikallaan Valkeakoskella Myllysaaren museon kolmannessa kerroksessa, mutta mikään muu museossa ei ole ennallaan. Tässä tekstissä avaan näyttelyprojektin vaiheita sekä näyttelyn sisällössä tehtyjä valintoja.

Jalkapallomuseon perusnäyttelyn uudistamista on suunniteltu jo vuosia. Uudistushankkeen ensimmäinen vaihe oli muutama vuosi sitten toteutettu auditorio-tilan muuttaminen ”Pohjoiskaarre”-huoneeksi, jossa on entisaikojen pukukopin lisäksi filmikooste suomalaisen jalkapallon historiasta. Tämä tila on entisellään nykyisessäkin näyttelyssä. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella uudistushanke voitiin viedä päätökseen myös perusnäyttelyn osalta.

Omalta kohdaltani näyttelyprojekti alkoi käsikirjoituksen ensimmäisellä luonnoksella loppuvuodesta 2014 ja päättyi näyttelyn pystyttämiseen puolisentoista vuotta myöhemmin. Näyttelyn sisältösuunnittelussa on alusta lähtien ollut monia isoja kysymyksiä ratkottavana: temaattinen vai kronologinen jäsentely? mitä näyttelyssä nostetaan esiin, miksi, millä tavalla ja ketä varten? kuinka paljon tekstiä ja kuinka paljon esineitä, ja miten ne asetellaan, niin että kävijän mielenkiinto pysyy yllä? Suomen jalkapallohistoria yltää yli 100 vuoden taakse, ja jalkapallomuseon kokoelmat kattavat suuren osan tästä ajasta, joten pelikenttää riitti. Osa kysymyksistä ratkesi jo varhain – kuten sisällön jäsentely teemoittain, ja esineiden nostaminen esiin tarinoiden avulla – mutta osaa piti miettiä vielä näyttelyn pystyttämisen aikana. Tärkeä ohjenuora oli esinemäärän pitäminen rajallisena. Jokaiselle esineelle oli annettava riittävästi tilaa ja tunnistetiedot, ja kävijälle oli pystyttävä osoittamaan, miksi kyseinen esine on valittu näyttelyyn.


Vitriinien esinemäärä pidettiin rajallisena ja ripustus mietittiin uudelta pohjalta.
Suunnittelin sisältöä yhdessä näyttelyarkkitehti Kari Kuosman kanssa. Prosessin aikana hahmottui vähitellen tekstien ja kuvien fyysinen olomuoto ja paikka näyttelyssä: teemojen yleistekstit painatettiin katoista roikkuviin kuvitettuihin banderolleihin ja esinetarinat vitriinien sisällä oleviin, myöskin kuvalla varustettuihin paneeleihin. Suomalaisen jalkapallon Hall of Fame sijoitettiin näyttelyn alkuun: jokaisesta tähän mennessä 40 kunniagalleriaan valitusta henkilöstä on fyysisesti esillä kuva, nimi, syntymävuosi ja järjestysnumero. Esittelyteksteihin ja lisäkuviin pääsee käsiksi kosketusnäytöllisellä tietokoneella.

Yleiskuva valmiista näyttelysalista 1

Hyviä jalkapallokuvia haluttiin esille mahdollisimman paljon: niitä päätyi lopulta näyttelyn seinälevyihin, kattotifoihin ja vitriinien sisäisten kuvaruutujen diaesityksiin. Esillä on sadoittain jalkapallokuvia Suomen jalkapallohistoriasta. Tavoitteena oli löytää jokaiseen kohtaan kuva, joka olisi sekä esteettisesti näyttävä ja hyvälaatuinen että kyseisen teeman aihepiiriin sopiva, mieluiten pelitilanteesta. Toisinaan tällaisia ihannekuvia ei löytynyt, jolloin piti miettiä painotetaanko näyttävyyttä vai kuvan aihetta. Lähes kaikki näyttelyn kuvat ovat Urheilumuseon valokuvakokoelmasta, joskin täsmähankintoja tehtiin myös jalkapallokuvaaja Jussi Eskolalta. 1980- ja 1990-lukujen osalta kuvat ovat etupäässä Juha Tammisen ottamia.


Ikkunasuojalevyihin valittiin parhaat kuvat.

Pyrin sekä esine- että kuvasisällön valitsemisessa hyödyntämään sekä museoammatillista kokemustani että suomifutisfaniuttani. Esille oli saatava jalkapallohistoriallisesti arvokkaimmat ja mielenkiintoisimmat esineet sekä kuvia merkittävistä otteluista, tapahtumista ja pelaajista, mutta painotin lisäksi sellaista sisältöä, jota itse fanina haluaisin jalkapallomuseossa nähdä. Tällaisia esineitä ovat muun muassa huippupelaajien pelipaidat ja pelikengät, jotka mielestäni eivät edellisessä perusnäyttelyssä päässeet tarpeeksi hyvin esille. Näyttelyä varten Urheilumuseosta lainatuista esineistä suuri osa onkin juuri pelivarusteita. Pidin myös tärkeänä sitä, että esine- ja kuvapuoli yltää aivan tähän päivään saakka, ja mukana on myös nykyisiä aktiivipelaajia. Viime vuosien tapahtumista oli jollain tavalla huomioitava ainakin jalkapallokartalle palanneet Stadin derbyt ja HJK:n pääsy Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen 2014. Tuorein esine näyttelyssä on Panu Aution GFT-pelipaita, joka oli pelikäytössä vielä muutama kuukausi sitten. Erikoista kyllä, kyseinen esine on myös yksi näyttelyn huonokuntoisimmista, kuten paitaa lähemmin tarkastelevat nopeasti huomaavat. (Aution kirjoittaman paidan tarinan voi lukea täällä)

Näitä ei voinut jättää näyttelystä ulos. Keskellä Suomen jalkapallohistorian ikonisin kenkäpari, Jari Litmasen Copa Mundialit, vierellään Urheilumuseosta lainatut Sami Hyypiän (vas.) ja Mikael Forssellin pelikengät.
Näyttelyn pystyttäminen aloitettiin, kun tiloissa tehdyt rakenteelliset muutostyöt, maalaustyöt ja paneelit ja banderollit oli saatu valmiiksi. Viisi työntäyteistä päivää Valkeakoskella pitivät sisällään omat haasteensa, mutta lopulta kaikesta selvittiin ja näyttely saatiin avattua suunnitellussa aikataulussa. Oma vastuualueeni painottui vitriinien sisäpuolelle, kun taas kaikkea niiden ulkopuolella tapahtuvaa työsti paikallinen moniosaaja Heino Pekkarinen. Talkooväkeä saatiin avuksi Hakan hiihtojaostosta. Suuret kiitokset kaikille pystytyksessä mukana olleille, ennen kaikkea useamman ihmisen työt hoitaneelle Heinolle!

Pystytyksessä riitti töitä.

Niinistö etsii paikkaansa.

Valmiissa näyttelyssä Hall of Famen takana avautuva ensimmäinen näyttelysali on omistettu suomalaiselle seura- ja maajoukkuejalkapallolle – mukaan luettuna naisten jalkapallo. Toisessa salissa näkökulmaa sekä loitonnetaan että tarkennetaan, kun mukana on teemoja pelikenttien ulkopuolisille ilmiöille ja erilaisille jalkapalloon liittyville toimijoille kuten kannattajille, valmentajille ja erotuomareille. Mukana on myös kansainvälistä aineistoa, sillä sitäkin Valkeakoskelle on päätynyt varsin paljon. Salien välissä oleva, kulkujärjestyksessä Pohjoiskaarre-huoneen jälkeinen tila – jota leimaa kokouspöytä – on omistettu SM-sarjan historian 12 parhaalle maalintekijälle. Käytävällä voi tutustua jalkapallokenkien ja -pallojen kehitykseen; toiminnallisuutta taas edustaa klassinen pöytäjalkapallopeli toisen näyttelysalin kulmassa.

Kuriositeetti jos mikä: Sami "Hypian" ensimmäisiä pelipaitoja Liverpoolissa.
Lopputulokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, vaikka aivan kaikkia suunnitelmia ei vielä tässä vaiheessa saatu toteutettua. Suomessa on nyt paikka, jossa maamme jalkapallon aineelliseen kulttuuriperintöön on vaivatonta ja viihdyttävää tutustua. Toivon tietysti, että tarvetta vitriinien sisällön päivittämiselle syntyy jo lähitulevaisuudessa – erityisesti teeman numero viisi kohdalla (miesten jalkapallomaajoukkue).

Jouni Lavikainen




Suomen Jalkapallomuseo on avoinna Myllysaaren museon kolmannessa kerroksessa Valkeakoskella osoitteessa Kanavanranta 3:

1.9.–31.5. ti-pe klo 10–16, su klo 12–16 (ma ja la suljettu)
1.6.–31.8. ma-pe klo 10–16 ja la-su klo 12–16.





20. toukokuuta 2016

Onko merenneitoa näkynyt?


Kysymys esitettiin eräänä päivänä minulle puhelimessa. Olimme juuri saaneet museon muuton tehtyä ja siirrettyä kokoelmat väliaikaiseen varastoon. Vahva mielikuva varaston hyllyllä sijaitsevasta merenneitopatsaasta oli olemassa, mutta oliko kyseessä juuri Helsingin Uimareiden kiertopalkinto vai jokin muu patsas? Asia selvisi yllättävän helposti, ei tarvinnut edes lähteä varastoon penkomaan. Pari klikkausta ja asia oli selvä: Helsingin Uimareiden kiertopalkintopatsas oli löytynyt.

Merenneitopatsas haluttiin esille Helsingin Uimareiden 100-vuotisjuhlallisuuksiin, ja tämähän sopi meille hyvin. Omat näyttelytilamme ovat remontin alla, joten mikä sen parempaa, että ainakin osa kokoelmista pääsee näytille pois varaston pimeydestä. Patsas noudettiin juhlallisuuksiin, ja myöhemmin se sijoitettiin kunniapaikalle Pirkkolan Uimahallin vitriineihin, joissa on muutakin Helsingin Uimareiden satavuotiseen historiaan liittyviä esineitä.




Patsaan on aikoinaan lahjoittanut Suomen Uimaliitolle taiteilija itse, eli Bertel Bertel-Nordström (1884–1967). Alun perin Suomesta lähtöisin oleva taiteilija muutti Ruotsiin 1914 opiskeltuaan ensin Helsingissä Taideteollisuuskoulussa. Taideopinnot jatkuivat Tukholmassa ja myöhemmin myös Kööpenhaminassa ja Pariisissa. Bertel-Nordström työskenteli graafikkona ja piirtäjänä. Hän on tunnettu erityisesti ekspressionistisista maisemamaalauksista sekä romanttissävyisistä sirkusaiheista. Hänen töitään on esillä muun muassa Moderna museetissa Tukholmassa ja Göteborgin taidemuseossa.
 
Taiteilija lahjoitti pronssista valetun 59 cm korkean patsaan vuonna 1940 kiertopalkinnoksi kaikkien Helsingin uimaseurojen väliseen puolivuosittain toistuvaan suureen viestitapahtumaan. Lahjoittajan toivomuksesta sääntöihin kirjattiin, että patsaan saa lopullisesti omakseen se seura, joka voittaa sen kymmenen kertaa. Ensimmäisen Merenneitoviestin voitti HU vuonna 1941. Sota keskeytti kilpailemisen muutamaksi vuodeksi, ja seuraavan kerran siitä kilpailtiin 1945. Tuolloinkin voittajaksi selviytyi HU kuten myös seuraavat kahdeksan kertaa, joten vuonna 1953 patsas jäi lopullisesti Helsingin Uimareiden haltuun. Urheilumuseolle säilytettäväksi patsas annettiin 1964.

Näyttävä Merenneito sekä muuta Helsingin Uimareihin liittyvää esineistöä on nähtävissä Pirkkolan uimahallissa. Uimareiden historiasta kertoo myös uuni tuore teos, Suurseuraksi syntynyt – Helsingin Uimarit 1916–2016,  jonka on kirjoittanut Sulevi Pellinen. Kirjassa käydään perusteellisesti läpi ansiokkaan uintiseuran koko historia.

Riitta Forsman

12. toukokuuta 2016

Unelmien liikuntapäivä

Otimme varaslähdön otsikonmukaiseen toimintaan jo etuajassa, sillä maanantaina saimme Lahdesta pitkään hartaasti toivotun, odotetun ja valmistellun lähetyksen. Noin sata hyllymetriä asiakirjoja.
Tämä potti koostui pääosaltaan ehkä suurimmasta aukostamme arkistossa: Suomen Hiihtoliiton arkistosta.

Kyseinen arkisto on sijainnut Lahden Hiihtomuseon hallussa jo ammoisista ajoista. Käytännön syistä tuli ajankohtaiseksi siirtää se meille. Olemme tehneet aiempinakin vuosina siirtoja Lahden museoista urheiluaineistojen tiimoilta, kun esimerkiksi Lahden Reipas ja Kaleva sekä useita muita seura-arkistoja siirrettiin kokoelmiimme.

Tasavallan presidentin telefax-onnittelu Jari Isometsälle 2001.
Tällä kertaa Hiihtoliiton ohella matkaan lähti SVUL:n Lahden piirin arkisto sekä Lahden Ahkeran arkisto, josta tuli samalla yksi suurimmista seura-arkistoistamme kymmenen hyllymetrin koollaan. Kaikkiaan aineistoa tuli noin 1 200 kotelollista, joten jumpattavaa hyllyihin nostelussa oli sopivasti.
Avataanpa tällä kertaa vähän arkistojen maailmaa asiakirjojen silmin. Mitä aineistoja meille nyt tässä yhteydessä tuli?

Tsemppiviesti Suomen joukkueelle Lahden MM-hiihdoissa 2001
Lyhyesti ja ytimekkäästi. Hiihdon historia 1900-luvulla, Lahden alueen urheilutoiminta SVUL:n puolella 1900-luvun ajalta sekä yhden seuran arkisto, joka myöskin kattaa koko 1900-luvun. Näin ollen tällä arkistonluovutuksella katettiin oikeastaan koko urheilutoiminnan kaari valtakunnalliselta tasolta paikalliselle urheilukentälle ja norsunluutornin yleishallinnosta talkoolaisen arkeen.

Hiihtourheilu on ollut aina merkittävä osa suomalaista liikuntaa. Milloin on hiihdetty hirveä ja milloin kilpaa. Hiihtoliiton arkisto alkaa noin 1920-luvun kilpailutuloksista ja lopulta liiton virallisesta synnystä 1930-luvulla. Arkisto käsittää kattavasti niin maastohiihto- kuin alppihiihtotoiminnan mäkihyppyä ja yhdistettyä unohtamatta. Hiihtoliitto on myös vastannut Suomen kansainvälisestä kilpailutoiminnasta FIS:n jäsenliittona, joten arkistosta löytyy kattavasti eri lajien arvokilpailujen tulokset, kuten myös kotimainen kansallinen kilpailutoiminta.

Hankasalmelaissyntyinen Veikko Hintikka hiihti kovaa
ja valvoi järjestystä Jyväskylässä poliisikonstaapelina.
Hiihtoliiton arkistoon on tallentunut monta mielenkiintoista aineistokokonaisuutta. Esimerkiksi sosiologeille tiiviin aineistopaketin tarjoavat urheilijoiden taustatietolomakkeet, joista löytyy asuinkuntaa ja ammattia urheilutietojen ohella.

SVUL:n Lahden piiri vastasi SVUL:n piiriasioista kyseisellä seudulla. Käytännössä piiri toimi massiivisen organisaation väliportaan hallintona ja oli siten alueen seurojen lähin vallankäyttäjä, mutta toisaalta erilaisten tukipalvelujen järjestäjä. Piirin koulutustoiminta antoi mahdollisuuden seurojen jäsenille kehittää osaamistaan eri lajeissa ja piirin kilpailut taas olivat useassa lajissa arvostettuja tapahtumia vuosikymmenten ajan.


Piirin arkisto on tyypillinen yhdistysarkisto henkilö- ja tulosluetteloita, hallinnollisia pöytäkirjoja, kirjeenvaihtoa, koulutusaineistoja ja vuosikertomuksia. Kooltaan se on kolmisenkymmentä hyllymetriä, eli tarpeeksi.

Piirin arkistosta löytyy monipuolinen kattaus tietoa alueen seurojen toiminnasta, mutta myös yhteiskunnallisesta suhdetoiminnasta. Esimerkiksi kirjeenvaihdon ja tilikirjojen perusteella pääsee syvälle seudun järjestötoimintaan käsiksi.

Piirin tilikirjoista selviää mihin järjestössä käytettiin varoja. Ja toisaalta mistä niitä saatiin.


Viimeisimpänä, muttei vähäisempänä avaan Lahden Ahkeran arkistoa. Ahkera urheilukilpailujen järjestäjä ja erityisesti yleisurheiluun vihkiytynyt seura on ollut yksi suomalaisen yleisurheilun näkyvimmistä seuroista. Lahden Ahkera perustettiin vuonna 1907, joten se kuuluu myös Suomen vanhimpiin edelleen toimiviin suuriin urheiluseuroihin, vaikka ei aivan vanhin olekaan.

Seuran arkisto kattaa koko sen historian ja sisältää tietoa niin Lahden urheiluelämän kehitysvaiheista ja järjestäytymisestä kuin kriisiajoistakin. Arkistosta löytyy tietysti kattavasti seuran järjestämien kilpailujen tulokset sisulisähuipentumista ja seuraotteluista Kalevan kisoihin.

Seuratoiminnan kautta pääsee mukaan myös kunnallispolitiikkaan niin liikuntapaikkojen rakentamisen kuin avustusten myöntämisen kautta. Ylipäätään urheiluseurojen toiminta on ollut yksi laajamittaisimmista vapaan kansalaistoiminnan muodoista. Urheiluseurojen toiminnan tutkiminen avaa ihmisten arkipäivän ja vapaa-ajan elämää.

Lahtelaisia urheilumiehiä 1900-luvun alusta.

Kokous uuden yhteisen urheiluseuran perustamiseksi Lahteen 1907.
Lahden Ahkeran arkisto on kooltaan yli kymmenen hyllymetriä, joten se käsittää kymmeniä tuhansia sivuja asiakirjoja kilpailupöytäkirjoista kokouspöytäkirjoihin, muistioihin ja kirjeisiin. Tutkittavaa riittää.

Kaikki edellämainitut arkistot ovat käytettävissä tutkijatiloissamme ja niiden arkistoluettelot löytyvät tietokannastamme.

Tiedote 12.5.2016 (pdf)

Kalle Rantala

20. huhtikuuta 2016

Koululaiset Rion tiellä – olympiahistoriaa mobiilisti

Rion olympialaiset 2016 istuttavat penkkiurheilijat tiiviisti TV-ruutujen ääreen jälleen elokuussa. Suomalaisia eri lajien urheilijoita on lähdössä testaamaan tasoaan maailman huippujen joukkoon. Ja mitalitoiveitakin on.

Mistä näissä kovasti rummutetuissa kisoissa sitten on kysymys? Miksi niitä pidetään ja miksi arvostetaan?

Urheilumuseon perusnäyttelyssä Olympiastadionilla olympiatermiä ruodittiin koululaisten kanssa Matti Nykäsen mitalivitriinin edessä. Hänen monikymmenlukuisen mitalisaaliinsa edessä oli helppo vertailla niin suomenmestaruuksia, maailmanmestaruuksia kuin olympiasaavutuksiakin. Kaikkia löytyi. Tyylikkäästi mäkikotkan olympiamitalit oli aseteltu yksittäisille alustoilleen muita mitaleja komeammin esille. Tälle etsimme koululaisten kanssa selitystä useamman kerran.




Mobiiliopas olympialaisista

Koska pysyvää näyttelytilaa ei Urheilumuseolla tällä hetkellä Olympiastadionin remontin takia ole, lähdemme viemään viestiä olympiakisoista maailmalle verkossa. Seinätön museo -mobiilisovellusta hyödyntäen syntyi niin tabletilla, tietokoneella kuin puhelimellakin toimiva oppimismateriaali ”Matkalla Rioon”, joka suunniteltiin noin 9–15-vuotiaille koululaisille. Oppaassa kerrotaan olympialiikkeen historiasta helposti ja ymmärrettävästi. Tieto pakattiin pakettiin, jossa tekstin sijaan kertovat kuvat, videot ja tehtävät.

Rion lisäksi mukana matkassa kulkee suomalaisten oma olympiahistoria 1952 Helsingin olympiakisoineen. Jokaisessa osiossa on helppo monivalintatehtävä, hauskoja faktoja ja useimmissa jokin lisäkysymys tai -materiaali. 




Mutta totuus kuullaan lasten suusta…

Urheilumuseolla oli hieno mahdollisuus saada testiryhmäksi uudelle ”Matkalla Rioon”
-oppimispaketilleen Kaisaniemen ala-asteen 5a-luokan oppilaita opettajansa Anuliina Kainlaurin johdolla. 

Mikään tietopaketti ei synny itsestään ja työtunteja kertyy helposti kun näinkin laajalla aiheella tehdään koululaisopasta. Ei siis ihme, että oli jännittävää astua lahjomattomien vitosluokkalaisten eteen. 28 oppilaan luokka oli valmiiksi jaettu ryhmiin, joten pääsimme aloittamaan testauksen nopeasti. Lähes yhtä aikaa alkoivat oppilaiden kännykät ja tabletit suoltaa tasaisena äänivirtana videoista tulevia selostuksia eri olympia-aiheista. Muuten olikin sitten hyvin hiljaista…




Vihdoin tulivat kauan odotetut kommentit. Hyvää löytyi onneksi paljon. Plussaa saivat helppokäyttöisyys, videot, kuvat, linkit Urheilumuseon 3D-esineisiin ja koko sivuston ulkonäkö. Tehtävistä pidettiin paljon ja etenkin siitä, että oikea vastaus tuli näkyviin, jos vastasi väärin.

Tehtäviä toivottiin lähes poikkeuksetta lisää. Myös tietoa kaisaniemeläiset olisivat jaksaneet enemmän ja jopa pidempiä videoita toivottiin. Joitakuita ärsytti, että opas antoi vain yhden mahdollisuuden vastata tehtäviin. Uudelleen vastaaminen olisi vaatinut sivun uudelleenlataamista. Kaiken kaikkiaan kommentit olivat kannustavia ja antoivat onnistumisen iloa tekijöilleen.




Mikä parasta Kaisaniemen 5a:n oppilaat suhtautuivat palautteen antoon tosimielellä ja palautetta tuli paljon. Kiitos siitä! Palautteen pohjalta olemme jo ahkeroineet Matkalla Rioon -oppimismateriaalin runsaasti lisää tehtäviä.

Nyt toivotamme antoisaa matkaa Rioon niin koululaisille kuin muillekin oppimispaketista innostuneille sekä myös heille, jotka Rioon ihan oikeasti elokuussa suuntaavat olympiamitalijahtiin!

Matkalla Rioon -verkko-oppimismateriaalin löydät osoitteesta tarinasoitin.fi/urheilumuseo.

Jonna Kokkola

12. huhtikuuta 2016

Vieraskynä: Repimistä ja raastamista

Suomifutsalin uranuurtaja Panu Autio lahjoitti Urheilumuseolle pelivarusteitaan 6. huhtikuuta järjestetyssä Aikalisä!-yleisötapahtumassa. Yksi esineistä oli etupuolelta pahoin revennyt GFT:n pelipaita. Alla Autio kertoo paidan tarinan.


Taistelu vuoden 2016 Futsal Cupin finaalipaikoista oli hurjaa. Kohtasimme Golden Futsal Teamin kanssa välierässä hallitsevan Suomen mestarin Sievi Futsalin, jonka riveissä olin pelannut vuokralla aiemmin syksyllä UEFA Futsal Cupin peleissä. Ottelussa panoksena oli finaalipaikka seuraavan päivän tv-otteluun. Kamppailut Sieviä vastaan olivat aina äärimmäisen kovia, mutta myös rehtejä vääntöjä. Iskuja vaihdettiin puolin ja toisin, eikä yhtäkään kaksinkamppailua haluttu luovuttaa vastustajalle.

Toisella puoliajalle Sievin johtaessa 1-0 iskimme irtopalloon yhtä aikaa kovaluisen Rami “Rambo” Tirkkosen kanssa. Edellisvuoden playoffien ratkaisupelaaja oli tehnyt itsensä tunnetuksi paitsi kovana maalintekijänä, myös vahvana pallon suojaajana ja väkevänä vääntäjänä. Tällä Pohjanmaan kasvatilla oli paini verissä. Tirkkonen oli minulle tuttu kämppäkaveri Sievin Euroopan seikkailulta, ja menneiden kuukausien aikana olimme olleet tiiviisti yhdessä myös maajoukkueen tapahtumissa.

Yhteiset kokemukset suomiverkkareissa ja yhdessä nukutut hotelliyöt eivät kuitenkaan hidastaneet meitä, kun syöksyimme irtopalloon mieletön palo silmissä. Kumpikaan ei todellakaan halunnut hävitä tätä kaksinkamppailua, ja kaikki keinot olivat käytössä. Rambo ehti ison takapuolensa ja vahvojen käsiensä kanssa tekemään itselleen tilaa sen verran, että sai hienoisen etulyöntiaseman. Jouduin myös itse turvautumaan melko reippaaseen käsien käyttöön; tuomari huomasi tämän ja laittoi pillin suuhunsa. Ennen kuin hän ehti viheltää, oli Rambo jo ehtinyt reagoimaan minun repimiseen nappaamalla rinnuksistani ronskimman puoleisella otteella, joka koitui paitani kohtaloksi.


Kun tuomari vihelsi pilliin, oli tuomiona vapaapotku Sievi Futsalille. Rinnuksilla roikkuva paitani ei tätä tuomiota enää muuttanut. Taistelun tuoksinassa tunnetilat olivat nousseet sen verran korkealle, että tuomarin ratkaisua oli äärimmäisen vaikea sulattaa. Kävin todella kuumana ja äänekkäästi protestoiden siirryin vaihtopenkille puhisemaan. Joukkueellamme ei ollut varapaitoja (eikä varapaitojen varapaitoja), joten fysioterapeuttimme Luis Nazare viritti paidan näppärästi kasaan mustalla kineesioteipillä.

Minun oli äärimmäisen vaikea hyväksyä, että kaksinkamppailu tuomittiin Sievin ja Tirkkosen hyväksi ja vaihtopenkillä jatkoin naputtamista vielä melko pitkään. Kihisin raivosta. Ottelun lopussa onnistuin kuitenkin kääntämään kiukkuni oikeisiin asioihin ja sain tehtyä tasoitusmaalin, jonka turvin pääsimme jatkoajalle. Maalittoman jatko-ottelun jälkeen olimme parempia rangaistuspotkuissa. Minulla oli kunnia upottaa finaalipaikan sinetöinyt ratkaiseva rangaistuspotku vasurillani maalin vasempaan sivustaan.

Seuraavana päivänä Liikunnan Riemu kaatui Cup-finaalissa lukemin 4-2.

Panu Autio

Kirjoittaja pelaa espoolaisessa Golden Futsal Teamissa ja Suomen A-maajoukkueessa. Vuonna 2010 Autiosta tuli ensimmäinen pohjoismaalainen futsal-ammattilainen, kun hän siirtyi espanjalaiseen ElPozo Ciudad de Murciaan. Myöhemmin hän pelasi ammattilaisena myös espanjalaisessa Unión África Ceutíssa ja venäläisessä FK Politehissä.

Autio iskee kineesioteipillä paikattu paita päällään 1-1 -tasoituksen Futsal Cupin välierässä GFT-Sievi Futsal 23.1.2016.

Finaalipaikan tuonut ratkaiseva rangaistuspotku uppoaa vasemmalta sisään.



YouTube-kooste Aution futsal-urasta: