7. huhtikuuta 2014

Vieraskynä: Sokean museokokemus

Olen sokeutunut noin 40-vuotiaana ja käyn perheeni kanssa usein museoissa. Nykyisin sormeni ovat silmäni ja näen esineen tuntoaistin avulla haptisesti koskettaessani sitä.

Astun näyttelyyn, kaikuvaan tilaan, jossa ilmastointi hurisee ja vierailijat kahisevat hienokseltaan. Toiveikkaana odotan, että täällä olisi jotakin ”katseltavaa” myös minulle. Nuorempi lapseni säntäilee sinne tänne ja yrittää kertoa minulle näkemäänsä. Kolmannen vitriinin kohdalla vaistoan kyllästymistä ja armahdan perheeni ja pyydän heitä jättämään minut tämän vitriinin vierelle tuolille odottelemaan, jotta voivat käydä omassa tahdissaan näyttelyn läpi. Ymmärrän, että jatkuva kuvailu hidastaa heitä ja on pidemmän päälle rasittavaa. Perheeni äänet etääntyvät, silitän ajatuksissani vitriiniä. Oi, miten hieno ja sileä vitriini! Kylmää lasia ja varmasti sen sisällä jotakin nähtävää! Kohdallani tämä näyttely oli tässä, nyt vain rauhassa odottelen ja kuulostelen.

Tämä on valitettavan monesti kokemukseni museosta. Jopa esittelykäyttöön tehdyt pienoismallit on kätketty vitriinilasin taakse. Aina ei ole asiansa osaavaa kuvailutulkkia seurassa tai museo-opas ei ole perehtynyt kertomaan kuvailevasti. 

Oi, jospa tuolta vitriinin sisältä puikahtaisi karkuun se "vitriinin henki", hyvä haltija ja antaisi kolme toivetta minulle. Ensin pyytäisin haltiaa taikomaan esineistä 3D-kopiot sormiini. Ne ovat uskollisia alkuperäiselle esineelle, takuuvarmasti autenttisia eikä esineen viesti muutu. Mikäli tämä ei olisi haltijalle mahdollista, pyytäisin häntä etsimään matkamuistomyymälöistä ne esineet, jotka kuvaavat näitä vitriinin sisällä olevia saavuttamattomia esineitä. Vaikka se ei ole aivan aito, on se parempi kuin ei mitään ja antaa minulle käsityksen esineestä. Kolmantena toiveena pyytäisin haltijaa ohjelmoimaan kaikki maailman audio-oppaat meille saavutettaviksi ja niiden sisältämän informaation kuvailutulkatuksi.



Vierailin Italiassa Leonardo da Vincin kodissa, jossa oli sekä alkuperäisiä esineitä että mallipiirustuksia ja niiden perusteella rakennettuja uusia laitteita. Sekä uudet että vanhat esineet olivat koskettelukiellossa. Samana kesänä nuo pienoismallit olivat Punkaharjun Retretissä näytteillä koskettelua varten ja vasta siellä sainkin tutustua niihin perin pohjin. Tuolloin ymmärsin, miten helppoa ja yksinkertaista olisi sokeanakin nähdä, jos saisin museoesineen tai vaikka rakennuksen pienoismallin käsiini.

Iloisena voin kertoa, että tuo vitriinin haltija pääsi hetkeksi irti Urheilumuseossa. Tästä todisteen voitte tulla itse koskettelemaan Urheilumuseon perusnäyttelyyn, jossa näyttelyn esineistä on Vaihtoehto vitriinille -hankkeen myötä valmistettu 3D-kopioita. Nämä kahdeksan mallia täydentävät Urheilumuseon perusnäyttelyä ja ovat alku moniaistiselle näytteilleasettelulle. Lisäksi saamme tutustua näihin esineisiin saavutettavan ja kuvailutulkatun Guidio-äänioppaan avulla. Toivomme, että tästä esineiden kosketeltavuudesta olisi iloa ja hyötyä kaikille museovieraille.




Vaihtoehto vitriinille -työryhmämme tuottaa konsultointipalveluna moniaistisia näyttelyratkaisuja niille museoille ja kulttuurilaitoksille, jotka eivät usko vitriinin haltijan sitä tekevän.

Kaisa Penttilä
hankevastaava, Vaihtoehto vitriinille -hanke (2012–2014)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti