5. kesäkuuta 2017

Urheilijan silmin ja korvin

Urheilumuseon järjestämässä asiakaspajassa esitettiin toive nähdä lajisuorituksia urheilijan näkökulmasta. Miltä mahtoi tilanne näyttää maalivahdin silmin, kun Mikael Granlund veivasi kiekon maaliin Suomen ja Venäjän välisessä MM-jääkiekon välierässä? No, tätä emme ihan pysty toteuttamaan.

Innostuneena haasteesta, aloitimme uuden videotallennusprojektin nimeltä Urheilijan silmin. Tavoitteenamme on ollut kuvata mahdollisimman monta suomalaisten harrastamaa lajia siten, miltä se näyttää ja kuulostaa urheilijan silmin ja korvin. Olemme tottuneet näkemään lajit televisiosta tai katsomoiden lehtereiltä perinteisesti yläviistosta ja kokonaisuutena. Nyt yritämme päästä vähän syvemmälle urheilun kokemuksiin kiinni. Yhteistyössä eri-ikäisten, eri tason ja eri lajien urheilijoiden kanssa olemme tuottaneet, tallentaneet ja jakaneet videoita eri lajien suorituksista ja harjoittelusta liikkujan omasta näkökulmasta. Verkkosivullamme on lajeja tällä hetkellä 27 ja lisää on tulossa.



Tallennuksessa olemme käyttäneet kevyitä GoPro-kameroita, joita urheilijat kantavat päässään tai rinnassaan suorituksensa aikana.


Eri lajien harrastajat ovat lähteneet innokkaasti mukaan, koska myös heille on avautunut uusi foorumi esittäytyä yleisölle. Moni on myös kokenut hienoksi sen, että Urheilumuseo on kiinnostunut eri lajeista ja lajin tallentamisesta uudesta näkökulmasta. Iloksemme monet harrastajat ovat löytäneet sivustomme ja tarjonneet omia videoitaan esitettäväksi lajeista, joita sivustolla ei vielä ole ollut. Kaukaisin kontakti on tähän mennessä saatu Uudesta-Seelannista asti wakeboardingin merkeissä. Kameroita on kuljetettu ja lainattu kuvauksiin melko vilkkaasti kuluneen vuoden aikana. Mikä parasta, olemme saaneet uusia ja tavanneet monia vanhoja tuttuja kuvausten aikana. 

Editointiohjelmina on käytetty GoPro Studiota ja Adoben Premiere Pro CC:ia.

Museolla olemme käyneet läpi kaikki videot ja haastattelut sekä editoineet ne lopulliseen muotoon verkkosivustoa varten. Tavoitteemme, saada ihmiset kiinnostumaan liikunnasta ja kokeilemaan rohkeasti uusia lajeja, tuo omat haasteet myös editointipöydälle. Yritämme lunastaa lupausta: Urheilumuseo – Suomen liikuttavin museo.

 

Urheilijan silmin -verkkosivulla voit kokea hurjia alamäkiä pyörällä ja luistimilla, upeita maisemia hevosen selässä tai hurjia temppuja laudalla sekä lumella että vedessä. Pientä huonovointisuuttakin osa videoista saattaa aiheuttaa, sen verran kovaa menoa on katsottavana. Aivan kaikkea rosoa ja tärinää ei kannata edes poistaa, sillä tarkoituksemme on tarjota autenttisuutta, ei elokuvaa. Videoiden äärellä voi myös rauhoittua luonnon äärellä kauniissa maisemissa, näitäkin moni laji tarjoaa rakennettujen suorituspaikkojen vastapainoksi.

 

Pyysimme osalta osallistujilta myös haastattelua, jossa kaikille annettiin samat peruskysymykset. Harrastajien mielestä omassa lajissa parasta ovat lajin fyysisyys, vauhti, adrenaliini, yhteisöllisyys, kaverit, itsensä ylittäminen, uuden oppiminen, flow, kilpailut sekä onnistuneet tekniset suoritukset. Urheiluun liitettiin voimakkaita tunnekokemuksia kuten yhdessä tekeminen, joukkueena koetut voitot ja tappiot, Suomen edustaminen arvokilpailuissa ja niissä onnistuminen. Mainittiinpa myös urheilumenestyksen ansiosta saatu kutsu linnan juhlille.



Harrastamisessa on myös ikäviä puolia, ja merkittävin vastoinkäyminen oli ymmärrettävästi erilaiset loukkaantumiset. Muita harmin aiheita olivat suorituksessa tai kilpailussa epäonnistuminen, harjoittelun vaatima aika, eli nuorilla esimerkiksi koulun ja harjoittelun vaatiman ajan yhdistäminen. Hieman edelliseen liittyen epäkohtana koettiin myös oman lajin harrastuspaikkojen vähyys, joka taas aiheuttaa mm. arki-iltaisin myöhäisiä harjoitusaikoja.



Liikunta on harrastajille monella eri tavalla tavoitteellista. Tavoitteet vaihtelevat oman kunnon ylläpitämisestä maajoukkuepaikan kurkotteluun ja arvokilpailuissa menestyksekkäästi kilpailemiseen. Innostuksen lähteenä toimii merkittävästi omien taitojen kartuttaminen ja ylläpitäminen. Usein harrastus on aloitettu nuorena, jopa 3–4 vuotiaana, mutta aikuisena aloittaminenkaan ei ole ollut este kilpamenestykselle. Joillain oli jäänyt kytemään lapsuuden rakkaus lajiin ja he ovat palanneet aikuisena lapsuuden harrastuksen pariin. Käytännössä useimmat harrastivat ja harrastavat lajiaan siksi, että se vain yksinkertaisesti on kivaa monin eri tavoin.

Jatkamme tallennusprojektia ainakin vuoden 2017 loppuun saakka, ja päivitämme sivustolle kourallisen uusia lajeja aina noin parin kuukauden välein. Katsotaanpa millaista lajikirjoa vähäluminen kesä tuo tullessaan!

Videogalleriaan:
 



9. toukokuuta 2017

Saarnamiehiä, rock-tähtiä ja jäämoottoripyöräilijöitä – Helsingin Olympiastadionin värikäs tapahtumahistoria

Helsingin Olympiastadionin historia on kirjava kudelma urheilua, kulttuuria ja jopa uskontoa. Kun stadion suljettiin remontin vuoksi loppuvuodesta 2015, se oli ehtinyt isännöidä yli 2800 erilliseksi luettavaa tapahtumaa. Ikonisten urheiluhetkien, kuten kotiolympialaisten, yleisurheilun arvokisojen ja jalkapallon karsintaotteluiden, lisäksi joukkoon mahtuu paljon muutakin mieleenpainuvaa.

Stadion otti välittömästi valmistuttuaan Pallokentän paikan suomalaisen urheiluelämän keskuksena. 12. kesäkuuta 1938 reilut 16 000 katsojaa todisti, kun olympiavoittaja Matti Järvinen sinkosi Stadionin vihkiäiskilpailuissa keihäänsä lukemiin 73,39. Lokakuuhun 1939 mennessä Stadionilla oli ehditty nähdä kahdet Kalevan Kisat, kaksi pesäpallon Itä-Länsi-ottelua, seitsemän jalkapallomaaottelua ja kolme Taisto Mäen maailmanennätysjuoksua. Helsinkiläiselle jalkapallolle stadionin merkitystä kuvannee se, että reilussa vuodessa siellä oli pelattu 16 paikallispeliä – osapuolina SM-sarjan neljä helsinkiläisseuraa HJK, HIFK, HPS ja Helsingin Toverit.

Kaksinkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Italia oli ensimmäisiä Olympiastadionille saapuneita jalkapallomaajoukkueita. 20.7.1939 pelattu maaottelu päättyi Italian niukkaan 3-2 -voittoon.
HPS ja HJK kohtaavat Olympiastadionin nurmella yhdessä monista Helsingin paikallispeleistä.

Sotavuosina Stadionin käyttö jatkui runsaana, siitäkin huolimatta, että torni oli varattu ilmapuolustuksen käyttöön, eikä taisteluiden aikana ohjelmaa juuri järjestetty. Suomen, Ruotsin ja Saksan välinen yleisurheilumaaottelu syyskuussa 1940 – kaikkien aikojen ensimmäisen vakioveikkauskupongin kohde numero 1 – oli ensimmäinen todellinen suurtapahtuma. Kaksipäiväisessä maaottelussa katsojia oli kumpanakin päivänä noin 50 000. Seuraavan vuoden uutuus oli talvisesonki, joka käynnistyi uudenvuodenpäivänä 1941 pelatulla SM-sarjan jääpallo-ottelulla HPS–Viipurin Ilves ja päättyi luistelumaaotteluun Suomi-Ruotsi. Vuoden 1941 päätti aseveljien välinen jalkapallomaaottelu Suomi-Saksa, joka pelattiin vain muutama päivä sen jälkeen kun suomalaisjoukot olivat vallanneet Petroskoin. Saksa voitti 6-0.

Suomi jäi yleisurheilun kolmoismaaottelussa syyskuussa 1940 pisteissä sekä Ruotsin että Saksan taakse.

Jäädytetty Olympiastadionin kenttä iltavalaistuksessa 20. tammikuuta 1941.

Helsingin olympialaisissa Stadion pääsi siihen käyttöön, johon sitä oli visioitu jo ennen Suomen itsenäistymistä. Olympialaisten avajaisissa 19. heinäkuuta 1952 rikkomattomaksi yleisöennätykseksi kirjattiin 70 435 katsojaa. Seuraavaksi suurimmat lukemat syntyivät yleisurheilun päätöspäivänä 27. heinäkuuta – 69 106 – eikä kauas jääty yleisurheilun muinakaan kilpailupäivänä. Yleisurheilu oli yleisölajina vielä selvästi jalkapallon edellä, joskin olympiafinaali Unkari-Jugoslavia houkutteli sentään lähes 60 000 katsojaa. Samana päivänä avajaisten kanssa pelatussa Suomen ja Itävallan kohtaamisessa katsomot olivat puolillaan, mikä merkitsi 33 000 katsojaa – sekin toki enemmän kuin yhdessäkään Suomessa pelatussa jalkapallo-ottelussa aiemmin.

Stadionin yleisöennätys tehtiin Helsingin olympialaisten avajaisten sateessa 19. heinäkuuta 1952.

Olympiastadionin ympärivuotinen tapahtumakäyttö jatkui 1960-luvun puoliväliin saakka. Kansallisten kilpailuiden ja maaotteluiden lisäksi stadikan jäällä nähtiin neljät pikaluistelun MM-kisat (1948, 1953, 1958, 1964) ja kolmet EM-kisat (1950, 1956, 1961) sekä yksi jääpallon MM-turnaus (1957). Eksoottisen lisänsä lopputalveen toivat useana vuonna moottoripyöräkilpailut jäädytetyllä radalla. 1960-luvun puolessa välissä talvikäyttö hiipui. Jääpallon katselu Olympiastadionin lumivalleilla ei houkutellut keskiluokkaistuvaa kaupunkilaisyleisöä yhtä paljon kuin nouseva laji jääkiekko, jota pystyi seuraamaan sisätiloissa vasta perustetussa Helsingin jäähallissa. 

Jääpallon MM-turnaus pelattiin stadikalla vuonna 1957. Suomi hävisi loppuottelussa Neuvostoliitolle 6-1.
Toivo Salonen luistelee pikaluistelun MM-kisoissa 1958. Kuva: Urheilumuseo/Helge Heinonen.

Yleisurheilu ja jalkapallo toivat kansainvälistä tunnelmaa Olympiastadionille myös olympialaisten jälkeen. Yleisurheilun kilpailukautta rytmittivät maaottelut, joissa Suomen joukkue kohtasi vakiovastustaja Ruotsin lisäksi säännöllisesti muitakin Euroopan maita. Keskikesän perinteeksi muodostui vuodesta 1959 alkaen Maailmankisat. Kaksipäiväinen, kahden vuoden välein järjestetty tapahtuma toi Suomeen huippunimiä ja keräsi mittavia yleisömääriä 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen saakka. 

Kenian Kipchoge Keino ja Ranskan Michel Jazy 5000 km:n juoksun jälkeen Maailmankisoissa 1965.
Olli Mäen ja Davey Mooren nyrkkeilyn MM-ottelua elokuussa 1962 saapui katsomaan lähes 25 000 katsojaa.
Jalkapallossa seura- ja maajoukkueiden kilpailujärjestelmät hakivat muotoaan, joten kansainvälisissä otteluissa saattoivat kohdata hyvinkin erilaiset joukkueet. Esimerkiksi Suomen maajoukkueen ohjelmaan vuosina 1952–1953 sisältyivät ottelut brasilialaista Corinthiansia, kroatialaista Hajduk Splitiä ja Helsingin kaupunkijoukkuetta vastaan. 1950- ja 1960-lukujen taitteessa helsinkiläisistä seurajoukkueista koottu ja kesälomaa viettävillä Ranskan suomalaisammattilaisilla vahvistettu Allianssi kohtasi useita tasokkaita ulkomaalaisia seuroja Olympiastadionilla. Eniten katsojia keräsivät brasilialaisia Vasco da Gamaa, Fluminensea ja Flamengoa vastaan pelatut ottelut.

Monelle stadion-kävijälle läheisimmät muistot liittyvät niihin hetkiin, kun ikonisen urheiluareenan kenttään on päässyt painamaan oman jälkensä. SVUL:n suurkisat, TUL:n liittojuhlat ja eri ammattijärjestöjen massatapahtumat toivat kulkueita ja voimistelunäytöksiä stadionille useiden vuosikymmenten ajan. 1970-luvulta lähtien pääsyn Stadionille ovat taanneet erityisesti juoksutapahtumat. Ruotsinkielisten koulujen viestijuoksukilpailu Stafettkarnevalen on juostu pääasiassa Olympiastadionilla vuodesta 1964 lähtien. Pitkän matkan juoksukilpailuista pisimmät perinteet omaa Helsinki City Marathon, jonka maali sijoitettiin Stadionin sisälle ensimmäistä kertaa vuonna 1984.

TUL:n liittojuhlat 1959. Kuva: Urheilumuseo/Helge Heinonen.
Stafettkarnevalen 2011.
Oman juonteensa ovat tuoneet tilaisuudet, joissa urheilupyhättöä on pyhitetty myös sanan varsinaisessa merkityksessä. Tässä suhteessa peli avattiin huhtikuussa 1945 pidetyllä raamattuesitelmällä, jota saapui kuuntelemaan 7500 ihmistä. Sittemmin Stadionilla on esitelmöity uskonnollisista aiheista useaan otteeseen, yleensä laajalle kuulijakunnalle. Amerikkalainen evankelista Billy Graham puhui kesäkuussa 1954 30 000 suomalaiselle. Elokuussa 1987 sama mies palasi Suomeen Missio Helsinki-tapahtuman pääpuhujana ja varasi koko Stadionin – Urheilumuseo mukaan luettuna – käyttöönsä kuudeksi päiväksi. 180 000 ihmistä saapui saarnalle. Massatapahtuman onnistumisen varmisti 5200 vapaaehtoista työntekijää. Lähes samaan kokoluokkaan lukeutuvat Jehovan todistajien kansainväliset konventit vuosina 1965 ja 1973.

Billy Graham puhuu Olympiastadionilla elokuussa 1987.
2. syyskuuta 1970 suomalaisille tarjoiltiin aikaansa edellä ollut tilaisuus, kun toista Euroopan-kiertuettaan aloitellut The Rolling Stones esiintyi Olympiastadionilla. 5500 katsojaa saapui paikalle. Lukema oli juuri ja juuri suurempi kuin kaksi päivää aiemmin pelatussa SM-sarjan jalkapallo-ottelussa HIFK-MP ja kymmenen kertaa pienempi kuin kolme päivää myöhemmin alkaneessa yleisurheilun Ruotsi-ottelussa. Rollareiden palattua Stadionille 25 vuotta myöhemmin katsojamäärät olivat kääntyneet päälaelleen: 53 500 katsojaa kerännyt kesäkuun 1995 keikka oli vuoden ylivoimaisesti suurin yleisötapahtuma, kaukana Ruotsi-ottelun edellä, jalkapallosta puhumattakaan. Suurkonsertit ovat 1990-luvun puolesta välistä lähtien vastanneet Taka-Töölön suurimmista yleisömassoista. Ulkomaisista vieraista useamman käynnin ovat Rolling Stonesin lisäksi kirjauttaneet Bon Jovi, U2, AC/DC, Bruce Springsteen, Metallica ja Iron Maiden.

Olympiastadionin tapahtumaprofiili on 80 vuoden aikana muuttunut suomalaisen liikuntakulttuurin ja yhteiskunnan muutoksen mukana. Tapahtumakalenteria takavuosina täyttäneet kansallisen tason jalkapallo-ottelut, massavoimistelunäytökset sekä jääpallo-, pikaluistelu- ja yleisurheilutapahtumat ovat siirtyneet muille areenoille tai hiipuneet olemattomiin. Tilalle on tullut kuntoliikuntaa, yritystapahtumia ja tähtiartistien keikkoja. Kun Stadion avautuu remontin jälkeen, se pyrkii tarjoamaan nykyaikaisen areenan niin niille kuin toiminnan kivijaloille, yleisurheilun Ruotsi-ottelulle ja jalkapallomaaotteluille.

Olympiastadionin talvea värittivät vuosina 2011, 2012 ja 2014 Jokerien ja HIFK:n väliset Talviklassikot. HIFK voitti kuvan ensimmäisen klassikon lukemin 4-3 lähes 37 000 katsojan edessä. Kuva: Urheilumuseo/Jussi Eskola.

Pohjoiskaarre EM-karsintaottelussa Suomi-Valko-Venäjä kesäkuussa 2013. Kuva: Urheilumuseo/Juha Tamminen.

Jouni Lavikainen

Lähde: Helsingin olympiastadionin tapahtumatietokanta, digiaineistot, Urheilumuseo
Urheilumuseon valokuva-arkisto.

TV7:n kolmiosainen kokoustaltiointi Billy Grahamin vierailusta Olympiastadionilla 1987.

18. huhtikuuta 2017

Olympiastadionin rakennusvaiheet: Uudistushanke 2010-luvulla ja Urheilumuseon näkökulma


Helsingin Olympiastadionin perusparannuksen sanotaan olevan haastavin vastaavan kokoluokan hanke, joka Suomessa tullaan toteuttamaan seuraavaan 50100 vuoteen. Kustannuksiltaankin merkittävän perusparannus- ja uudistushankkeen rahoittavat Helsingin kaupunki ja Suomen valtio, kumpikin saman suuruisella osuudella. Työ on nyt jatkunut noin vuoden ajan, pääasiassa kallioiden louhinnalla.

Urheilumuseon väistötiloissa Helsingin Kalasatamassa on seurattu hankkeen etenemistä suurella mielenkiinnolla. Ennättihän museo toimia stadionin siipirakennuksessa yli 70 vuotta ennen kuin se muutti joulukuussa 2015 väistötiloihin uudistushankkeen tieltä.


Urheilumuseon toimistosiipi kuilun partaalla joulukuussa 2016. Kuva: Urheilumuseo.

Urheilumuseon toimistosiipi kuilun partaalla huhtikuun alussa 2017. Kuva: Urheilumuseo.

Stadion-säätiö teetti kiinteistöstä Helsingin Olympiastadionin peruskorjauksen pohjaksi perusteellisen kuntotutkimuksen vuosina 20092010. Tutkimus osoitti, että Olympiastadionin pikainen ja täydellinen perusparannus on välttämätön.

Tavoitteeksi ei kuitenkaan otettu pelkkää peruskorjausta, vaan laajempi uudistushanke, jonka myötä Olympiastadion muuttuisi nykyvaatimuksia vastaavaksi monitoimistadioniksi. Olennaiseksi osaksi hanketta tulivat kaikkien katsomoiden kattaminen ja todella mittavat tilojen laajennukset.

Jatkosuunnittelun pohjaksi laadittiin tarveselvitys, joka valmistui tammikuussa 2012. Tarveselvityksen loppusumma oli 197 miljoonaa euroa. Olympiastadionille suunnitellut tilat olisivat olleet yhteensä reilut 36 000 bruttoneliötä, joista uusia neliöitä oli noin 16 000. Urheilumuseon osuus uusista tiloista oli yli 900 neliötä. Huomattavaa on, että Urheilumuseon uudistaminen toteutettaisiin nyt ensimmäistä kertaa Stadion-säätiön vetämänä. Museon kaikissa aikaisemmissa laajennus- ja uudistushankkeissa vetovastuu on ollut Urheilumuseosäätiöllä.

Varsinainen suunnittelutyö käynnistyi kevättalvella 2013. Uudistushankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelun toteuttajiksi valittiin arkkitehtitoimistot K2S ja NRT vahvistettuna kansainvälisillä asiantuntijoilla. Olympiastadion on suojeltu vuonna 2006 rakennussuojelulailla ja rajoituksia asettivat lisäksi kaupunkikuvalliset lupaehdot. Siksi uudisrakentaminen oli sijoitettava pääosin maan alle. Asemakaavan muutoksessa maanpäällistä rakennusalaa osoitettiin ainoastaan kahteen kohteeseen: Urheilumuseon laajennukselle ja pohjoista aukiota reunustavalle katokselle.

Uudistushanke sai lopullisen sisältönsä Luonnos 2 -vaiheen suunnitelmien pohjalta laaditussa hankesuunnitelmassa, joka valmistui marraskuussa 2014. Samalla kokonaiskustannukset täsmentyivät ja hankkeen loppusumma oli 209 miljoonaa euroa. Uusia tiloja stadionille rakennettaisiin yhteensä 19 000 bruttoneliötä.

Hankesuunnitelma oli Stadion-säätiön mukaan ”yhteisesti valmisteltu ja hyväksytty toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla suuren yleisön, tapahtumajärjestäjien, suurtapahtumien, kaupunkilaisten ja vierailijoiden tarpeita.” Myös vuokralaiset tulevat olemaan merkittävä stadionin käyttäjäryhmä. Urheilumuseon sekä urheilu- ja monitoimitilojen lisäksi vuokralaisia tavoitellaan myös pohjois- ja eteläkaarteen toimistotiloihin, joihin tulee yhteensä reilut 250 työpistettä. Eteläkaarteeseen toimistot saneerataan aikaisemminkin toimistokäytössä olleisiin tiloihin. Retkeilymaja sai väistyä pohjoiskaarteesta toimistojen tieltä.

Maan alle louhitaan muun muassa palloiluhalli koripalloa, salibandya ja lentopalloa varten, kuntosali sekä huoltotunneli, johon tulee myös täysimittainen sisäjuoksurata. Mittavan uudisrakentamisen myötä Stadion-säätiön tavoitteena on löytää stadionin käyttäjiksi uusia toimijoita ja saada sitä kautta kävijämäärät kasvuun. Säätiö etsii uusia avauksia liikunnan, urheilun, taiteen ja viihteen suunnalta, sekä miettii samalla omaa toimintaansa ja sen laajentamista.


Havainnekuva uudistetusta Olympiastadionista. Kuva: Työyhteenliittymä K2S ja NRT.
 
Havainnekuva pohjoista aukiota reunustavasta katoksesta sekä siipirakennuksesta, jossa Urheilumuseo sijaitsi vuoteen 2015. Kuva: Työyhteenliittymä K2S ja NRT.

Urheilumuseon kannalta hankesuunnitelma oli pettymys. Museon tiloja ei laajennettaisi. Hankesuunnitelman kohdassa Tilat nykyisin todettiin: ”Urheilumuseon tilat eivät enää vastaa toivottua toimintaa.”  Seuraavassa kohdassa Tilat hankkeen toteutumisen jälkeen, paljastuu, että eivät tule vastaamaan jatkossakaan: ”Urheilumuseon tilat peruskorjataan. Suurin toimenpide on talotekniikan uudistaminen.” Museon tiloissa tehdään joitakin muutoksia. Näyttelytilaa laajennetaan siirtämällä kirjasto ja tutkijapalvelut pohjakerrokseen tilaan, jossa oli aiemmin arkistomakasiini. Urheilumuseo on saamassa siivun myös stadionin uusista neliöistä: sille on varattu pohjoiskaarteen maanalaisista tiloista yksi varasto, johon saa parviratkaisulla tilaa yhteensä noin 300 neliötä.

Vajaa vuosi hankesuunnitelman valmistumisen jälkeen, 25.10.2015, Urheilumuseo sulki ovensa yleisöltä ja muutti Olympiastadionilta väistötiloihin. Muuttoa oli valmisteltu reilut puoli vuotta. Marras-joulukuun aikana siirrettiin eri paikoissa sijaitseviin väliaikaisiin varastotiloihin lähes 1,5 hyllykilometriä asiakirjoja ja valokuvia, noin 900 hyllymetriä kirjoja ja lehtiä sekä 34 000 museoesinettä. Näyttelyt purettiin ja toimistot muutettiin Kalasatamaan. Näyttelytiloja museolla ei ole lainkaan väistötila-aikana. Muuton valmisteluun ja toteutukseen meni noin kolme henkilötyövuotta. Luku ei sisällä muuttofirman tekemiä työtunteja.

Olympiastadionin maankaivuu-, louhinta- ja purkutyöt aloitettiin maaliskuussa 2016. Ne olivat jo pitkällä, kun rakennuttaja kilpailutti kokonaisuuden kannalta merkittävimmän osa-alueen, rakennusteknisen projektinjohtourakan. Saadut tarjoukset eivät vastanneet odotuksia. Aikataulu tarjousten käsittelyn osalta meni uusiksi: marraskuun loppu 2016 vaihtui seuraavan vuoden tammikuuhun. Kustannusten nousu oli 52 miljoonaa euroa eli hankkeen kokonaiskustannukset kohosivat 261 miljoonaan euroon. Valtion ja Helsingin kaupungin rahoituspäätökset puuttuville miljoonille varmistuivat vuoden vaihteen molemmin puolin. 

Näkymä Olympiastadionin kenttäalueelle ja katsomoihin tammikuussa 2017. Kuva: Jussi Eskola.
Tältä näytti Urheilumuseon pääsisäänkäynnin edusta tammikuussa 2017. Kuva: Urheilumuseo.

Urheilumuseon toimistokäytävä tammikuussa 2017. Museon entiset tilat ovat nykyisin työmaatoimistokäytössä. Kuva: Urheilumuseo.

Kustannusten nousuun on selitetty olevan kaksi pääsyytä, rakentamisen noususuhdanne sekä katsomoiden kattamisen ja näköesteettömien paikkojen kalleus. Hankkeen projektinjohtourakoitsija, Skanska, julkistettiin helmikuussa 2017, ja työmaatoiminnot käynnistyivät huhtikuun alussa.

Olympiastadionin uudistushankkeen on määrä valmistua pääosin syksyllä 2019. Stadion-säätiö pyrkii nopeuttamaan Urheilumuseon tilojen peruskorjausaikataulua niin, että museo voitaisiin avata yleisölle loppuvuodesta 2019.
 

Tornipiha oli huhtikuun alussa 2017 louhittu 14 metrin syvyyteen. Maan alle tulee muun muassa palloiluhalli ja kuntosali. Kuva: Urheilumuseo.

Pohjoiskaarteen purettuja ja tuettuja rakenteita huhtikuun alussa 2017. Kuva: Urheilumuseo.
 
Työmaakierroksella katsomorakenteiden alla huhtikuun alussa 2017. Kuva: Urheilumuseo.



Kaisa Laitinen


Lähteet:
Olympiastadionin tarveselvitys. Stadion-säätiö 20.1.2012.
Olympiastadion, perusparannus 2012-2018. Hankesuunnitelma. Stadion-säätiö ja HKR-Rakennuttaja 3.11.2014.
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, asemakaavaosasto. Olympiastadion, kortteli 14514.  Asemakaavamuutoksen selostus 2014:12310.
Stadion-säätiön tiedotteet:  www.stadion.fi
Helsingin Sanomat 1.3.2016
MTV 29.8.2016
Rakennuslehti 22.11.2016
Ilta-Sanomat 27.1.2017
Rakennuslehti 7.2.2017
Suomen Kuvalehti 10.3.2017

1. huhtikuuta 2017

Tokion olympiakisoihin 2020 uusi urheilulaji!

Kansainvälinen olympiakomitea tiedottaa, että Tokion kesäolympiakisojen japanilaisjärjestäjät ovat saaneet anomuksensa läpi vielä yhdestä uudesta lajista kisojen ohjelmaan kiipeilyn ja skeittauksen jatkoksi. Uusin lisäys kisaohjelmaan on tyynysota.

Tyynysodalla on pitkät perinteet Japanissa, joten lajin mukaantuloa olympiaohjelmaan kertaluontoisesti ei voida pitää yllätyksenä. Tyynysodan talvisena vastineena on vielä pidemmät perinteet omaava Yukigassen-lumisota. Koska Tokion olympialaiset ovat kesäkisat, päätyivät japanilaiset vaihtamaan lumen tyynyihin.

Myös Suomessa tyynysodalla on jo vankat perinteet alkaen aina perinteisistä kyläkisoista ja jatkuen lajin kaupallistumiseen vuosisadan puolivälissä. Tyynysota hyväksyttiin olympiaohjelmaan jo Helsingin vuoden 1940 kisoihin, mutta kisojen peruuntumisen takia lajin olympiadebyyttikin jäi tapahtumatta.

Tyynysotapelaaja palaa voitokkaana Mäntsälän kirkonkylälle Sääksjärveltä vuonna 1908.
Kuva: Mäntsälän Museotoimi. 

Vuoden 1952 kisoihin tyynysodan tilalle otettiin lopulta pesäpallo, joka oli sodan aikana noussut suurempaan suosioon. Tyynysodan mahdollista olympiakilpailua varten kerittiin kuitenkin valmistaa jo kasoittain pelivälineistöä, jota hyödynnettiin vuonna 1952 erityisesti oheisohjelmana olleissa lasten tyynysotapeleissä.

"Stadionin remontin yhteydessä löytyi runsaasti ylimääräisiä olympiakisatyynyjä ja lahjoitimme ne ilolla Suomen Tyynysotaliiton käyttöön. Kisatyynyt ovat huomattavasti harjoitustyynyjä arvokkaampia, sillä niihin käytettiin tuolloin huomattavasti harvinaisempia höyhenlaatuja", kiteytti Urheilumuseon erikoistutkija Jouni Lavikainen.

Olympia 1952 -tyynyjä pinottiin kisojen aikaan stadionille, jossa ne odottivat unohdettuina sinetöidyssä varastossa aina vuoteen 2016. Kuva: Urheilumuseo.

Suomen Tyynysotaliiton puheenjohtaja Matti Nukku ilmaisi tyytyväisyytensä museon lahjoitukseen sekä erityisesti tuoreeseen olympiavalintaan, sillä se tarkoittaa myös liiton valtionapujen runsasta kasvua lähivuosina.

"Menestystä on varmasti tulossa. Tyynysota, jos mikä, on hyvän fiiliksen laji. Siis juuri sen, mitä Huippu-urheiluyksikön johto korosti Rion olympiakisojen päätavoitteena. Uskomme vahvasti sekä yksilö- että joukkuekilpailumenestykseen", Nukku kommentoi vaatimattomaan sävyyn.

Pienissä piireissä on jo tiedetty hyvän aikaa lajin valinnasta kisoihin, ja talviharjoitustilojen valmistelu onkin päässyt hyvään vauhtiin kaikessa hiljaisuudessaan.

"Paljastetaan nyt sitten: stadionin alle louhitaan itseasiassa hallia ja tunneliverkostoa tyynysotaharjoituksia ajatellen. Louhinnat ovat hyvässä vauhdissa ja todennäköisesti jo talvella 2017–18 kärkiurheilijat pääsevät pehmustettuihin luolastoihin treenaamaan. Helsingin kaupunki on täydellä sydämellä mukana olympiavalmennusprojektissa", Nukku jatkoi.

Tyynysota on luonteeltaan nopeatempoista fyysistä kamppailua. Maajoukkueen laitahyökkääjä Asko Tempur arvioi, että vaadittavilta ominaisuuksiltaan laji on yhdistelmä käsipalloa ja vapaaottelua, joskin tyynyn hallinta on huomattavasti palloa vaikeampaa.

Suomen tyynysotamaajoukkueen Asko Tempurin tausta on käsipallossa. Hän korostaa erityisesti tekniikkaharjoittelun  ja tyynyn hallinan tärkeyttä. Valmennuksen uusin trendi on kahden tyynyn tekniikka. 
"Tyynysodassa huipuksi tulemiseen pätee varmasti klassinen 10 000 tunnin harjoittelun sääntö. Tyynyn kanssa ei oikein pääse sinuiksi ilman jatkuvaa tekniikkaharjoittelua", Tempur sai sanotuksi harjoitustensa lomassa.

Maajoukkueen yhteistyö Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuslaitoksen kanssa on aktiivista. Urheilutohtori Ossi Viita arvioi, että erityisesti allergiatestit ja siedätyshoidot nousevat kuormitusseurannan keskiöön.

"Tyypillisimmät tyynysotaan liittyvät terveyshaasteet ovat höyhenallergia ja unihiekan joutuminen silmiin. Maajoukkueurheilijoille tulee antaa riittävä määrä siedätyshoitoja eri höyhenille ja karvoille, joita vastustajat saattavat tyynyihinsä laittaa. Kuormitusta pyrimme kontrolloimaan seuraamalla unen laatua sykevälivaihtelulla. Kovimmat urheilijat nukkuvat ilman tyynyä, sillä jo tyynyn näkeminen, koskettamisesta puhumattakaan, nostaa heidän adrenaliinitasojaan."

Urheilumuseon erikoistutkija Jouni Lavikainen iloitsi museon uusimmasta lahjoituksesta – tyynysotamaajoukkueen antamista kilpatyynyistä 1990-luvulta.

Erikoistutkija Jouni Lavikainen käsittelee museon kokoelmiin lahjoitettuja kilpatyynyjä varoen. "Puuvillahanskat estävät rasvan tarttumista sormista tyynyn herkälle pinnalle ja silkkipaperi suojaa tyynyä säilytyksen aikana", Lavikainen kertoo.
-         "Nämä täydentävät erittäin hyvin museon kokoelmia. Toiveissa tietysti on, että saamme myös moderneja tyynyjä kokoelmiimme, onhan tyynysotahöyhenten keinovalmistus kehittynyt merkittävästi sitten 1990-luvun. Esimerkiksi tänään olisi oikein hyvä päivä lahjoituksille", Lavikainen totesi toiveikkaana.

Tyynysotaa pääsee harjoittelemaan myös Helsingin Teurastamolla 1.4., jossa on lajin toinen epävirallinen SuomiRuotsi-maaottelu. 


21. maaliskuuta 2017

Olympiastadionin rakennusvaiheet: Remontista remonttiin

Betoni ei ole ikuista. Olympiastadionilla vuosina 1989–1990 tehdyissä kuntotutkimuksissa havaittiin, että stadionin kattamattomat betoniosat olivat rapautuneet lähes käyttökelvottomaksi. Orastavan laman keskellä, keväällä 1991 Suomen valtio ja Helsingin kaupunki tekivät päätöksen Olympiastadionin peruskorjauksesta vuosina 1991–1994. Kustannusarvio oli 170 miljoonaa markkaa. Stadionin historian suurimmassa muutoksessa kaarteiden betonirakenteet, torni ja kenttäalue korjattaisiin perusteellisesti. Myös LVI-, sähkö-, valaistus- ja tulospalvelujärjestelmät uusittaisiin. Korjauksen suunnittelivat Insinööritoimisto Mikko Vahanen ky. ja Arkkitehtitoimisto Markku Aalto ky. Valmista piti olla viimeistään Helsingille myönnettyihin yleisurheilun EM-kisoihin 1994 mennessä.

Uusia mausteita remonttiin toi rakennussuojelu. Modernin arkkitehtuurin suojeluun alettiin kansainvälisesti kiinnittää huomiota 1980-luvun lopussa. Kansainvälinen yhteistyöjärjestö Docomomo perustettiin vuonna 1989, ja Suomi liittyi omalla työryhmällään järjestöön jo seuraavana vuonna. Olympiastadion määriteltiin yhdeksi suojelukohteeksi, olihan kyse kansainvälisesti tunnetusta monumentaalisen funktionalismin paraatiesimerkistä ja itsenäisen Suomen symbolista.

Peruskorjauksen arkkitehtisuunnittelu oli tehty puhtaasti teknisestä näkökulmasta ilman rakennushistoriallista inventointia tai rakennustaiteellisten arvojen pohdintaa. Alkuperäistä rakennustyyliä kunnioittavan korjaamisen sijaan rapautuneet betonilaatat päätettiin uusia kokonaan modernilla betonielementtitekniikalla. Kun Museovirasto liittyi Stadionin käyttö- ja kehityskeskusteluun, työt olivat jo pitkällä, eikä suunnitelmia kustannussyistä enää oltu valmiita muuttamaan. Stadion luisui näin entistä kauemmas alkuperäisestä asustaan. Suunnitellut kuppi-istuimet virasto sai torpattua.



Betonitöiden elementtiratkaisu kalusi stadionin luurangoksi.
 
Pääkatsomon katoksen alapintaan rakennettiin selostamoita.
Stadion yleisurheilun EM-kisoissa 1994.

Urheilumuseon kolmas laajennus toteutettiin peruskorjauksen alkuvaiheessa 1991–1992. Näyttely- ja kirjastotilojen ahtauden lisäksi muutostarpeita oli kasvattanut vuonna 1985 toimintansa aloittanut Urheiluarkisto. Aiempien laajennusten tapaan valtio myönsi hankkeelle erillisrahoituksen. Arkkitehtitoimisto Jukka Aittola Oyn suunnitelman pohjalta siipirakennuksen pohjoispuolelle rakennettiin uudet tilat Urheilukirjastolle, jonka käytössä ollut tila vapautui vaihtuville näyttelyille. Samalla rakennettiin uusi työhuonesiipi, pimiö valokuvakokoelmalle sekä uusia varastotiloja. Museon tilat lähes kaksinkertaistuivat: kokonaispinta-ala ylitti 2000 neliömetriä.

Taloudellisesta näkökulmasta peruskorjaus oli onnistunut. Kustannusarvio ja aikataulu pitivät, ja hankkeen työllistävä vaikutus lamakauden keskellä oli huomattava. Stadionin varustus tiedettiin kuitenkin riittämättömäksi jo remontin valmistumispäivänä. ”Olympiastadion ei tule koskaan täysin valmiiksi”, lausui Stadion-säätiön toimitusjohtaja Esko Eklund ja arvioi kiireellisimmiksi kehityskohteiksi penkit. Uusien UEFA:n turvallisuusmääräysten mukaan erilliset istuimet olisivat vuodesta 1998 lähtien edellytys kansainvälisille jalkapallo-otteluille. Puupenkeillä jalkapallomaajoukkuetta kutsuisi Ratina. 

Palloliiton, Stadion-säätiön ja Museoviraston neuvotteluissa penkkiratkaisuksi kehitettiin numeroitujen istuinosien taakse sijoitetut muotoillut puiset selkänojat, joille FIFA päätyi aiemmasta UEFA:n kannasta poiketen antamaan poikkeusluvan. Penkkien kanssa samanaikaisesti uusittiin jälleen myös Urheilumuseota. Museon päänäyttelysalia korotettiin 1,5 metrillä uutta 200 neliömetrin parvikerrosta varten. Toukokuussa 1998 avatulla olympiaparvella esiteltiin olympiahistorian lisäksi uusinta tekniikkaa hyödyntänyt toiminnallinen ”Virtuaali-Viren”. Museon näyttelytilat olivat näin saaneet nykyisen ilmeensä. 

Penkit saivat selkänojat vuonna 1998 – 6,7 miljoonalla markalla.

Stadionin kattaminen nytkähti eteenpäin vuonna 2002. Vauhtia muutostöille antoivat jälleen kerran yleisurheilun arvokilpailut. Hakiessaan yleisurheilun MM-kisoja 2005 Suomen Urheiluliitto pönkitti kisahakemustaan lupailemalla Kansainväliselle yleisurheiluliitto IAAF:lle, että kisat voitaisiin järjestää kokonaan katetulla Olympiastadionilla. Asiaa ei oltu edes käsitelty Helsingin kaupunginvaltuustossa. Kun kisat odotuksien vastaisesti myönnettiin Helsingille, päädyttiin mittavan polemiikin jälkeen kompromissiin: vain itäkatsomo katettaisiin. Jo perinteiseen tapaan rahoituksesta vastaisivat puoliksi valtio ja puoliksi kaupunki. 

Katoksesta järjestetyn suunnittelukilpailun voittivat arkkitehtitoimisto K2S:n Kimmo Lintula, Mikko Summanen ja Niko Sirola. ”Katoksen ajattomat materiaalivalinnat, puu ja mattapintainen ruostumaton teräs, sopivat stadionin henkeen. Sopeutuvasta kokonaisotteesta huolimatta uusi katos on hahmoltaan ja detaljeiltaan oman aikansa arkkitehtuuria, joka luo onnistuneen kerrostuman Olympiastadionille", luonnehti palkintolautakunta lausunnossaan. Katos valmistui aikataulun mukaisesti keväällä 2005. Kokonaiskustannukset kohosivat arvioidusta 8,4 miljoonasta 9,9 miljoonaan euroon. Kisoja varten myös yleisurheilun suorituspaikkojen pinnoite uusittiin italialaiseksi Mondo-päällysteeksi.


Mediakatsomo katettiin tilapäisesti MM-kisoja varten.
Olympiastadion yleisurheilun MM-kisoissa 2005.

MM-kisojen aikana karaistuneempikin kisakävijä joutui tunnustamaan, että uusi katos ei ollut kummoinenkaan suoja suomalaiselta kesäsateelta. ”Olympiastadion on ainoa urheiluareena, jossa puhaltaa vastatuuli kaikista suunnista, ja jossa kastuu myös katon alla istuessaan”, kuvaili eräs vieras. Myös saniteettitilojen ahtautta ja siisteystasoa arvosteltiin. Kisat olivat tuoneet kiistämättömästi esiin, ettei suureksi osaksi kattamaton, ahtailla betonikulkuväylillä varustettu Stadion ollut 2000-luvun standardien mukainen kilpailupaikka huippu-urheilulle.

Stadionia koskeva lainsäädäntö muuttui vuonna 2006. Uudenmaan ympäristökeskus määräsi Rakennustaiteen seuran aiemmin tekemän esityksen pohjalta Olympiastadionin suojeltavaksi rakennussuojelulailla. Tätä ennen stadionia oli koskenut vain maankäyttö- ja rakennuslaki. Lainmuutos merkitsi suojelun siirtymistä valtakunnalliselle tasolle ja Olympiastadionin rakennustaiteellisten ja kulttuurihistoriallisten suojeluperiaatteiden määrittelyä. Suojelupäätös lisäsi Museoviraston valvontaa ja teki siitä yksityiskohtaisempaa.

Stadionin torni peitettiin kuvioidulla harsolla vuosien 2010-2011 korjauksissa. Kuva: Urheilumuseo/Jussi Eskola


Stadionin tärkeimpien lajien, jalkapallon ja yleisurheilun, tarpeet eivät uudella vuosituhannella enää täysin vastanneet toisiaan. Stadionin nurmikenttä oli noin neljä metriä liian kapea kansainvälisille jalkapallo-otteluille, mutta kenttää ei voitu laajentaa kajoamatta stadionin rakenteisiin tai yleisurheilun suorituspaikkoihin. Kenttää ja juoksuratoja koskenut muutostyö 2009–2010 oli kompromissi, jossa tappiolle jäi yleisurheilu. Mitat täyttävä kenttä mahdutettiin siirtämällä pituushyppypaikkaa ja muuttamalla juoksuratojen kulmaa jyrkemmäksi. Lämmitysjärjestelmän asentamiseksi kenttä revittiin auki ja vain muutaman vuoden ikäinen Mondo poistettiin. Hinta lähenteli 10 miljoonaa euroa. Niukasti IAAF:n standardit täyttänyttä rataprofiilia eivät juuri urheilijat kiitelleet. "Keskityin pysymään radallani", kiteytti Jonathan Åstrand juoksunsa Ruotsi-ottelussa 2010.

Laajennettu kenttä piti Huuhkajat Olympiastadionilla.

Suomalaisen urheilun ja helsinkiläisyyden monumentti oli 2010-luvulle tultaessa ylittänyt reilusti eläke-iän, ja yhä suuremmaksi kasvoi se joukko suomalaisia, jotka olisivat stadionin eläkkeelle päästäneetkin – tai jopa saattohoitoon. Yhtä mieltä sekä stadionin purkamisen että uudistamisen kannattajat olivat siitä, että jokavuotisen tekohengityksen aika oli ohi. 

Uudistajien kanta voitti. Helmikuussa 2012 Stadion-säätiö julkaisi tarveselvityksessään ehdotuksen koko stadionin ja sen ympäristön uudistamisesta. Toukokuussa hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti rahoittaa puolet suunnitellusta 240 miljoonan euron kustannusarviosta; kaupungille jäisi jälleen toinen puoli. Stadion lähtisi Berliinin Olympiastadionin viitoittamalle tielle – päätepisteenään historiallisia arvoja kunnioittaen modernisoitu monitoimiareena, jonka käyttöaste olisi laaja ja käyttäjäryhmät moninaiset.

Remontin suunnitteluvaiheen optimismia kuvastavat suunnitelmat järjestää Lahden MM-hiihtojen 2017 sprinttihiihdot uudelleen avatulla Olympiastadionilla. Kangastukset ovat sittemmin vaihtuneet todellisuuteen. Sarjan päätösosassa siirrymme Olympiastadionin meneillään olevaan remonttiin sekä siihen, mitä muutos merkitsee Urheilumuseon kannalta.

Jouni Lavikainen

Lähteet:

Helsingin Sanomat 1994-2012
Kati Salonen ja Mona Schalin Arkkitehdit Oy: Olympiastadion. Rakennushistorian selvitys ja inventointi 2013. Urheiluarkisto, digiaineistot.
Raatikainen, Voitto: Meidän kaikkien Stadion. WSOY: Porvoo 1994.
Railo, Raimo: Helsingin Olympiastadion – legenda eläköön. Ykköspaino Oy: Helsinki 1994.
Urheilumuseon valokuva-arkisto.